Ajankohtaista

Matias tuuletti Suomen suurimmassa yleisurheilutapahtumassa

Suomen suurin nuorisoyleisurheilutapahtuma Youth Athletics Games keräsi EM-kisojen alla pääkaupunkiseudulle 2600 9-17 – vuotiasta yleisurheilevaa nuorta Suomesta ja monesta Euroopan maasta. Nurmijärven Yleisurheilusta kilpailuihin osallistui 15 urheilijaa. Kolmipäiväisen tapahtuman avajaisia vietettiin Linnanmäellä, kilpailut käytiin kahtena päivänä kolmella eri kentällä – Espoon Leppävaarassa sekä Vantaan Hiekkaharjussa ja Myyrmäessä.

Ensimmäinen kilpailupäivä oli urheilijoille erittäin haasteellinen, koska vettä satoi ja tuuli puhalsi kovaa, eikä elohopeakaan noussut lämpömittarissa juuri 10 asteen paremmalle puolelle. Myös katsomossa sai oikein kunnolla kannustaa urheilijoita, jotta pysyi lämpimänä. Toisena päivänä aurinko kyllä paistoi lämpimästi, mutta ajoittain puuskittainen vastatuuli haittasi jonkin verran varsinkin aitajuoksuja ja pituushyppyä.

Nurmijärven Yleisurheilun urheilijat saavuttivat kahden päivän aikana kuusi mitalia – yhden kultamitalin, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Näiden mitalien lisäksi saavutuskoriin kertyi muitakin hyviä sijoituksia ja useita uusia henkilökohtaisia ennätyksiä. Sijoittuminen näissä kisoissa 10 parhaan joukkoon on kovan luokan saavutus, koska osallistujia oli lajia kohti kymmeniä. 13-vuotiaiden tyttöjen pituushypyssä oli peräti 76 osallistujaa.

Youth Athletics Games – voittajaksi nurmijärveläisistä ylsi Matias Meriläinen, joka johti P12-sarjan 1000 metrin juoksua koko matkan juosten voittoon ajalla 3.03,00. T13-sarjan Viivi Lehikoinen nappasi kaksi hopeamitalia, 60 metrin aidoista ajalla 9,79 ja 1000 metriltä uudella omalla ennätyksellään 3.14,14. Näiden lisäksi Lehikoinen oli pituudessa yhdeksäs. Aitajuoksuissa ei ollut erillistä finaalia, vaan mitalit jaettiin suoraan alkuerissä tehtyjen tulosten perusteella. Kun eräjaot oli tehty aakkosittain, niin kilpailun parhaat eivät päässeet kilpailemaan keskenään, vaan juoksivat eri erissä. Viivin kanssa samassa sarjassa kilpaileva Sanni Pajasmaa saavutti kaksi pronssia, korkeushypystä uudella omalla ennätyksellä 150 ja pituudesta tuloksella 498. Lisäksi Pajasmaa oli 60 m aidoissa kuudes. Suurissa kilpailuissa aikataulujen laatiminen on aina haasteellista ja tällä kertaa Sannin epäonneksi kaikki kolme lajia olivat vähän päällekkäin. P12-sarjassa Simo Kauppila otti pituudesta pronssia omalla ennätyksellään 468 ja lisäksi Simo juoksi 60 m sekä 1000 m.

Aivan mitalien tuntumassa kilpailivat neljänneksi T14-sarjan moukarissa sijoittunut Minja Nurminen, neljänneksi P9 1000 metrillä kävellyt Toni Rinnekari, T13-sarjan moukaria neljänneksi lingonnut Kati Rinnekari, P11 1000 merin kävelyssä viidenneksi sijoittunut Kimi Rinnekari, N17-sarjassa 800 metrin kuudenneksi juossut Nina Leivo sekä T13-sarjan 4x100 metrin kuudenneksi sijoittunut viestijoukkue Sanni Pajasmaa, Viivi Lehikoinen, Kari Rinnekari ja Emmi Pajasmaa. Kilpailuissa nähtiin hienoja suorituksia myös Suvi Porokarilta, Nelli Kanteliselta, Pinja Porokarilta, Ida Anderssonilta ja Aapo Virolaiselta.

Kun nuoret olivat kisailleet omat kisansa, niin seuraavana päivänä lenkkarit suunnattiin kohti olympiastadionia, jonne YAG:läiset oli kutsuttu EM-kisojen katsomoon. Kisapäivä oli pitkä, koska innokkaimmat kiipesivät stadion lehtereille jo heti yhdeksän jälkeen aamulla ja kisat loppuivat illalla kahdeksan jälkeen. Pitkästä päivästä huolimatta ainakin NYU:n urheilijat jaksoivat kannustaa urheilijoita sitkeästi koko päivän. EM-kisoista nuorille jäi mieleen erityisesti suuri hylkäysten määrä 400 metrin juoksuissa.  Kyllä ne stadionin kaarteet taitavat olla oikeasti jyrkät. Lisäksi miesten keihäänheitto oli illan kohokohta, kun Ari Mannio ja Tero Pitkämäki selvittivät tiensä finaaliin. Katsomopäivän jälkeen kaikki olivat niin innoissaan, että heitä ei meinannut saada stadionilta pois. Toivotaan, että tulevaisuudessa joku näistä nuorista pääsisi itsekin kilpailemaan stadionille esimerkiksi Suomi-Ruotsi – maaotteluun.

Katso kuvia kuvagalleriasta                

Tulokset Tilastopajassa:
1. päivä, Leppävaara Espoo
1. päivä, Myyrmäki, Vantaa
1. päivä, Hiekkaharju Vantaa
2. päivä, Leppävaara Espoo
 

 

Tue seuraa, ostamalla kannatustuotteita! 09.07.2020
Lajiklinikoita kesällä Klaukkalassa 08.06.2020
Maksuton I-tason tuomarikoulutus to 11.6. klo 17.30 07.06.2020
Kesäkuulle kaksi hyppykisaa Klaukkalaan 05.06.2020
Ryhmien infotilaisuudet 1.6, 3.6 ja 9.6 31.05.2020
Luento: Lihastasapainokartoituksen merkitys urheilijalle, 9.6. klo 17.15 29.05.2020
Tervetuloa ryhmään mukaan! 27.05.2020
Klaukkalan sprinttien kilpailuohjeet julkaistu 24.05.2020
Nyt seura-asut uudesta NYU Kaupasta! 19.05.2020
Kilparyhmien harjoitukset alkavat 17.05.2020
Sprintit ja moukarikisa 2.6. Klaukkalassa 17.05.2020
Liikuntaleikki- ja urheilukoulut alkaa 1.6 08.05.2020
Kesäleirit järjestetään Harjulassa tänä kesänä! 08.05.2020
Talviviikkokisasarjan palkintojen jako 17.5. 06.05.2020
Talviiviikkokisa 4 tulokset 06.05.2020
Aikuisten yleisurheilukoulu Klaukkalassa kesäkuussa 06.05.2020
Yleisurheiluohjaajatutkinto, ilmoittaudu 11.5 mennessä 05.05.2020
Lajinjohtajakoulutus siirtyy 18.04.2020
Kesäkautta koskeva tiedote 09.04.2020
Talvikauden harjoitukset päättyneet 27.03.2020
P/T15-14 SM-kisat myönnetty NYU:lle vuonna 2022 13.03.2020
Koronavirusohjeistusta 12.03.2020
Kevään yleisurheilukilpailuja peruttu 12.03.2020
NYU n vuosikokous 01.03.2020
Ilmoittaudu talviviikkokisa 4, 27.2 klo. 17.00 23.02.2020
Ilmoittautuminen kesän ryhmiin alkanut! 20.02.2020
Helmikuun 2020 yleisurheilukirje 18.02.2020
Seuraleiri 2020 Pajulahti, aikataulu 31.01.2020
Nyt seura-asuja tilaamaan 21.01.2020
Harjoitukset ulkona ti 14.1 13.01.2020
Talviviikkokisa 3 ilmoittaudu 13.01.2020
Loppuviikko (ke,to) urheilukoulut ulkona! 10.12.2019
Talviviikkokisa 1 ja 2 tulokset 03.12.2019
Nurmijärven Yleisurheilun seuraleiri 2020 03.12.2019
Viikkokisa 2 ilmoittaudu 20.11.2019
Oskari Lehtonen piirin paras 14.11.2019
Vauhdittomien tulokset 10.11.2019
PalkintoGaala 24 11 07.11.2019
NYU n vuosikokous 5.11.19 03.11.2019
NYU n vauhdittomat 7.11.19 03.11.2019
Talvivikkokisasarja alkaa ensiviikolla 21.10.2019
NYU:n vuositilastot julkaistu 21.10.2019
Talven ryhmät alkaa 30.9 18.09.2019
Ranking tilanne 2019 päivitetty 16.09.2019
Viikkokisa 5 tulokset 05.09.2019
Seurakisa 3 9, ilmoittaudu 29.08.2019
NYU seuracup finaaliin joukkue 29.08.2019
pm-kisat 24. - 25.8.19 23.08.2019
Seuranmestaruus kilpailut 20.8, lopullinen aikataulu 19.08.2019
Tule seuraleirille 4.-6.10. 15.08.2019
Uudyn pm-junnut 9-15-V 13.08.2019
Viikkokisa 4 tulokset 09.08.2019
Viikkokisa 4 ilmoittaudu 03.08.2019
Viikkokisa tulokset 1, 2, 3 01.08.2019
Seura cup 2 lopullinen joukkue 23.07.2019
Viikkokisa 3 26.6 Parkkimäessä 20.06.2019
Viikokisa 2 ilmoittaudu 17.06.2019
VIIKKOKISA 2 ja 3 päivämäärä muuttuu!! 09.06.2019
Seuracup 1 joukkue 11.6 PÄIVITETTY 08.06.2019
Pm-viesitijoukkueet 8 6 05.06.2019
Hippokisojen tulokset 03.06.2019
Klaukkalan Sprinttien tulokset 03.06.2019
Viikkokisa 1 3.6 Klaukkalassa 30.05.2019
Hippo aikataulu ja osallistujat julkaistu 28.05.2019
Klaukkalan sprinttien aikataulu julkaistu 27.05.2019
SUL n kysely 26.05.2019
Kunniakierros - Tukijoiden kerääminen voi alkaa 21.05.2019
Torstaina 16 5 treenit tornimäessä 12.05.2019
Kevään seuralehti myös netissä 06.05.2019
Tulokset maastojuoksukisasta 16.4.19 05.05.2019
Kesäkausi alkaa! 02.05.2019
Talviviikkokisasarja 2019 päättyi mitalien jakoon. 02.05.2019
Hippo -kisoihin ilmoittautuminen 30.04.2019
Toukokuussa Yleisurheillaan Märkiössä 25.04.2019
Kesäleirit taas Harjulassa 25.04.2019
Ilmoittautuminen auki Kesän ryhmiin 25.04.2019
Kari Huhtala in memoriam 23.04.2019
Viikkokisa 8 ilmoittaudu 23.04.2019
Harjoitusryhmä muiden lajien harrastajille 12.04.2019
Rajamäen urheilukoulu peruttu 11.04.2019