Ajankohtaista

SM-viestit Helsingissä Eläintarhan kentällä

Tämän vuoden SM-viestit käytiin Helsingissä eläintarhan kentällä 2. - 3.7.2016. Seuraamme oli edustamassa T15 ja N19 joukkueet. Molempina päivinä joukkueemme olivat heti päivien avauslajeissa.

Lauantai 2.7.

Lauantaina kisaajia suosi erittäin lämmin ja aurinkoinen sää. Ensimmäisenä seurastamme pääsivät vauhtiin 15-vuotiaat tytöt 4x80 m aitajuoksuviestissä. Tytöt juoksivatkin hienosti uuden seuraennätyksen 52,50 joukkueella Janette Lohilahti, Petra Häggqvist, Anni Pulkkinen ja Erin Karjalahti. Tämä ei valitettavasti riittänyt kuitenkaan finaalipaikkaan erittäin kovatasoisessa kilpailussa. Joukkueen loppusijoitus oli 13.

Myöhemmin iltapäivällä saman sarjan 4x100 m viestissä oli hienosti mukana kaksi joukkuetta. Kaikkiaan alkuerissä oli mukana huimat 59. joukkuetta 8. erässä. Erien voittajat ja 8. parasta aikaa selvisivät loppukilpailuihin. Ensiksi pääsivät vauhtiin Emmi Pulkkinen, Nea Kylmänen, Kajsa Henriksén ja Venla Lehtonen. Venla ja Kajsa täyttävät tänä vuonna vasta 12 ja 13 vuotta. Joukkue antoi siis hieman tasoitusta iässä, mutta se ei menoa haitannut. Tytöt juoksivat ajan 57,48 ja sijoittuivat eränsä 5. ja kokonaiskilpailussa 52. Toinen joukkue juoksi viimeisessä erässä. Mukana olivat aitaviestissä mukana olleet tytöt nyt järjestyksessä Janette, Erin, Petra ja Anni. Tytöt juoksivatkin hienosti eränsä 3. ajalla 51,83. Aika on melkein sekunnin parempi mitä he olivat aikaisemmin tänä vuonna juosseet. Finaalipaikka jäi myös tässä erittäin tasokkaassa kisassa erittäin lähelle. Tytöt olivat ensimmäinen joukkue, joka tippui loppukilpailusta, mikä tarkoittaa, että loppusijoitus oli 17. Finaalipaikkaan olisi vaadittu 51,68. Niukasti finaalista tippuminen tietenkin harmitti tyttöjä, mutta juoksu oli muuten tyttöjen aikaisempiin juoksuihin nähden erinomainen ja siitä onkin hyvä jatkaa kesän tuleviin koitoksiin.

N19 sarjassa nuoret naiset osallistuivat 4x100 m alkueriin joukkueella Minja Nurminen, Pinja Porokari, Ida Andersson ja Nelli Kantelinen. Tytöt juoksivat omassa erässään 4. ajalla 52,66. Tällä ajalla joukkue sijoittui kokonaiskilpailussa sijalle 16. Tytöt paransivat viime vuonna juoksemaansa aikaa muutaman kymmenyksen, vaikka vaihdot eivät ihan täydellisesti menneetkään. 

Sunnuntai 3.7.

Sunnuntaiksi oli luvattu epävakaista säätä, mutta aamupäivä pysyi hyvin tyynenä ja sateeltakin vältyttiin.

Sunnuntain avasi lauantain tapaan aitajuoksujen alkuerät. N19 sarjassa juostava matka on 4x100m. Joukkueessamme juoksi samat tytöt kuin lauantaina, tällä kertaa järjestyksessä Minja, Ida, Nelli ja Pinja. Kaikki tytöt juoksivat tärkeässä paikassa parhaat juoksunsa, mikä näkyi myös ajassa. Aika 66,25 on puolitoista sekuntia parempi aika kuin saman joukkueen viime vuonna juoksema aika. Tällä sijoituttiin 11 joukkueen kisassa 9. eli myös tällä kertaa olimme ensimmäinen joukkue, joka tippui finaalista. Fiinalipaikka olisi kuitenkin vaatinut jopa 3 sekuntia kovemman ajan.

Iltapäivällä sää muuttui valitettavasti hieman kosteammaksi ja tytöt joutuivatkin juoksemaan N19 4x400 m juoksunsa sateisessa kelissä. Kelit eivät kuitenkaan estäneet hyvää juoksua. Tällä kertaa juostiin järjestyksessä Pinja, Ida, Minja ja Nelli. Aika 4.15,33 jäi vain sekunnin aluemestaruusviesteissä juostussa seuraennätyksestä, joka juostiin hieman eri joukkueella. Aika onkin erinomainen ennakko-odotuksiin nähden ja se riitti hienosti 13. sijaan.

Seurastamme viimeisenä pääsivät vielä vauhtiin T15-sarjan tytöt 4x800 m viestissä, joka juostiin niin ikään märässä kelissä. Tasainen joukkue juoksi järjestyksessä Petra, Emmi, Kajsa ja Janette. Kaikki tytöt olivat ehtineet olla jo lauantaina vauhdissa. Tyttöjen aika oli 11.13,00, mikä riitti 24. sijaan. Vaikka tytöt löysivät omasta mielestään hieman parantamista vauhdinjaoissaan, pääsivät kaikki hyvin omalle tasollensa.

SM-viesteissä ei seurallemme suurta menestystä sijoitusten suhteen tullut, suoriutuivat kaikki mukana olleet joukkueet erinomaisesti omaan tasoonsa nähden. Toivottavasti tämä oli kaikille osallistuneille hieno kokemus ja ensi vuonna saadaan vähintäänkin yhtä paljon joukkueitta kasaan ja pystymme vuosi vuodelta parantamaan suorituksia. Hyvin menneiden viestien jälkeen on hyvä siirtää katseet loppu kesään ja kohti henkilökohtaisia kilpailuja.

- Toni - 

Kaikki tulokset

 

Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen 2024 tulokset 17.04.2024
Nurmijärven 35. Hippo-kisat 2024 09.04.2024
Ilmoittaudu mukaan kesäkaudelle! 21.03.2024
Kesäleirit Harjulassa kesäkuussa 14.03.2024
Hae kesän 2024 urheilukoulun ohjaajaksi! 27.02.2024
Ilmoittaudu kevään 2024 juoksukouluun! 22.02.2024
Hae kesätyöhön leiriohjaaksi 20.02.2024
Nurmijärven Yleisurheilu ry:n sääntömääräinen kevätkokous 04.02.2024
Aikuisten yleisurheilu koulu jatkuu! 19.01.2024
Kausi jatkuu ja vielä ehdit mukaan talven urheilukouluihin 10.01.2024
Kauden parhaat palkittiin Palkintogaalassa 29.11.2023
Palkintogaala Monikossa 26.11.2023 klo 17 09.11.2023
Seura-asujen syystilaus avoinna 12.11. saakka 28.10.2023
Kutsu vuosikokoukseen 13.09.2023
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracup-finaalissa 28.08.2023
Ratkeaako Tuulisähkö-liigan voitto sunnuntaina? 25.08.2023
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracupissa 8.8. 04.08.2023
Tuulisähkö-liigan pistetilanne julkaistu 10.07.2023
Seurakisa 3 Parkkimäessä 21.6 20.06.2023
Seurakisa 2 Parkkimäessä 5.6 26.05.2023
Seurakisa 1 tulokset 26.05.2023
Seurakisa 1 24.5, Klaukkalassa 23.05.2023
Aikuisten yleisurheilukoulu, kesä 2023 17.04.2023
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen tulokset 26.03.2023
Tuulisähkö-vauhdittomat hypyt Klaukkalan koululla 25.3. - LUE AIKATAULU JA OHJEET 24.03.2023
Kesän urheilukoulut auki, ilmoittaudu mukaan! 21.03.2023
Ilmoittaudu mukaaan sportti-kesäleirille 21.03.2023
Viestijoukkueet pm-junnuhalleihin 4.3. 27.02.2023
Kutsu vapaaehtoiseksi Youth Athletics Gamesiin 22.02.2023
Hae kesätyöhön leiriohjaaksi 07.02.2023
Talvikaudelle mahtuu vielä, ilmoittaudu mukaan allennetulla hinnalla! 08.01.2023
Kutsu NYU:n vuosikokoukseen 14.10.2022
Palkintogaala Monikossa 20.11.22 12.10.2022
Seuraennätystaulukot ja Tuulisähkö-liigan 2022 lopputilanne päivitetty 30.09.2022
Syyskuun kilpailuraportteja 19.09.2022
Ilmoittautuminen talven ryhmiin on auki 12.09.2022
Kesäkauden kiireinen päätösviikko - tutustu tapahtumiin 12.09.2022
Pohjola Seuracup 2022 - ohjeita joukkueelle 31.08.2022
Seuracupin finaalijoukkue nimetty 31.08.2022
Kimi Rinnekarille SM-hopeaa - NYU lähellä Kalevan maljan ennätyspisteitä 29.08.2022
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut Vaasassa 26.-28.8. 24.08.2022
Aatu ja Rasmus nuorten Ruotsi-otteluun 19.08.2022
Seuracup finaalin joukkueet selvillä - NYU mukana finaalissa 16.08.2022
SM-kilpailut keikautti Tuulisähkö-liigan kärkeä 16.08.2022
SM Nurmijärvi/Lempäälä - 10 mitalin viikonloppu NYU:lle 15.08.2022
Oskari Lehtoselle hopeaa Kalevan kisoista 08.08.2022
Pohjola Seuracup - piirikisan alustava joukkue 07.08.2022
Kalevan kisat Joensuussa - katso NYU:n urheilijoiden esittely ja aikataulut 04.08.2022
Nuorten aluemestaruuskilpailuista 13 mitalia NYU:n urheilijoille 03.08.2022
Urheilukoulujen kesätauoko vko 29-30 14.07.2022
Kangasniemelle jo toinen EM-mitali samana päivänä 06.07.2022
Aatu Kangasniemelle EM-pronssia 06.07.2022
Lotta Parviainen karkumatkalla Tuulisähkö-liigassa 06.07.2022
Loistavaa menestystä YAG:ssä 21.06.2022
Seuracupin alustava joukkue on nimetty 16.06.2022
Nurmijärven Yleisurheilun viestijoukkueet YAG:ssä 05.06.2022
Tuulisähkö-liigan tilanne 30.5. 31.05.2022
8 mitalia junnuotteluista 29.05.2022
NYU:n urheilijoille 3 Koululiikuntaliiton mestaruutta 29.05.2022
Kuusi kultamitalia pm-junnuviesteistä 23.05.2022
Pm-junnuviestit - joukkueet päivitetty klo 17:20 21.05.2022
Hippo-kisat käyty - tulokset julkaistu 16.05.2022
Kesäkausi on pyörähtänyt käyntiin! 11.05.2022
Tuulisähkömaastoissa 44 juoksijaa - TULOKSET 10.05.2022
P15-sarjan joukkue kuudenneksi SM-maastoissa 10.05.2022
Tuulisähkö-maastojuoksut Parkkimäessä 10.5. - ILMOITTAUDU AJOISSA 09.05.2022
Tuulisähkö-liiga 2022 - katso tilanne 05.05.2022
NYU hallitsi joukkuekilpailuja pm-maastoissa 05.05.2022
SM-kisoihin 100 päivää - ILMOITTAUDU VAPAAEHTOISEKSI 04.05.2022
Aikuisten yleisurheilukoulu alkaa - ILMOITTAUDU 04.05.2022
Sportti -kesäleirit - ILMOITTAUDU NYT 04.05.2022
Lajikliinikat kesäkuussa - MUISTA ILMOITTAUTUA 03.05.2022
Tuomarikoulutus to 5.5 klo 17.30 ILMOITTAUDU 29.04.2022
9-15 -vuotiaiden pm-maastojuoksut Porvoossa - ILMOITTAUDU 30.4. mennessä 28.04.2022
Häiriöitä verkkomaksuissa Nordeasta 14.04.2022
Tuulisähkö – vauhdittomat 2.4. 01.04.2022
Kesän urheilukouluryhmien ilmoittautumin alkaa huhtikuussa 15.03.2022
9 urheilijaa 10 joukossa TJIG:ssä 14.03.2022
Kevään tuomarikoulutuksiin ilmoittautuminen avoinna 10.03.2022
UudYn pm-junnuhalleista 15 mitalia 10.03.2022