Urheilukoulut (talvi)

Liikuntaleikki- ja yleisurheilukoulut talvi 2023-2023

Nurmijärven Yleisurheilussa ohjattu liikkuminen aloitetaan liikuntaleikkikouluissa, joissa on ryhmiä 4-5-vuotiaille. 6-13-vuotiaille järjestämme yleisurheilukouluja, joissa harjoitellaan monipuolisesti eri yleisurheilulajeja.

Liikuntaleikkikoulussa liikutaan leikkien pohjalta, kehittäen monipuolisesti lapsen perusliikuntataitoja. Harjoituksissa opitaan heittämään, hyppäämään ja juoksemaan, koulutettujen ohjaajien opastuksella. Liikuntaleikkikoulu antaa hyvän lähtökohdan yleisurheilun ja muiden urheilulajien harjoittelulle ja siellä opitaan myös tärkeitä ryhmätyötaitoja ja huomioimaan muita kanssaliikkujia. Talvikauden ryhmät kokoontuvat kerran viikossa koulujen liikuntasaleissa.

Liikuntaleikkikoulun kausimaksu ei sisällä kilpailulisenssiä, mutta seuralla on harjoituksissa voimassa oleva tapaturmavakuutus.

Yleisurheilukoulut on suunnattu yleisurheilusta ja liikkumisesta kiinnostuneille 6-13-vuotiaille lapsille. Harjoituksissa jatketaan liikunnan perustaitojen kehittämistä heittäen, hyppien ja juosten. Talvikaudella opetellaan tuntien teemojen mukaisesti myös muita yleisurheilulajeissa vaadittavia taitoja. Harjoituksia järjestetään kahdesti viikossa koulujen liikuntasaleissa ja 10-13-vuotiaiden ryhmässä myös ulkona.

Yleisurheilukoulun kausimaksuun sisältyy myös kilpailulisenssi ja lisenssivakuutus. Lisenssin ja siihen liittyvän vakuutuksen myynnin ehtona on seuran jäsenyys, joten kaikkien yleisurheilukoululaisten tulee myös olla seuran jäseniä. Vuoden 2024 jäsenmaksu laskutetaan erikseen tammikuussa.

Talvikausi 2.10.2023-21.4.2024

Syysloma viikko 42, Joulutauko 18.12.2023-7.1.2024,Talviloma viikko 8 ja  pääsiäinen 29.3-1.4.2024.  Näinä päivinä ei järjestetä harjoituksia.

Lukujärjestys

Klaukkala

Liikuntaleikkikoulu 4-5v           (2018-2019)       ma 17.00-18.00       Haikalan koulu
Liikuntaleikkikoulu 4-5v (2018-2019) ke 18.00-19.00 Harjulan koulu
Yleisurheilukoulu Mini       6-7v (2016-2017) ma 17.30-18.30 Harjulan koulu
      ke 18.00-19.00 Harjulan koulu
Yleisurheilukoulu 8-9v (2014-2015) ma 17.30-19.00 Harjulan koulu
      to 16.30-18.00 Isoniitun koulu
Yleisurheilukoulu 10-13v (2010-2013) ma 17.30-19.00 Harjulan koulu
      to 16.30-18.00 Isoniitun koulu

Kirkonkylä

Liikuntaleikkikoulu 4-5v           (2018-2019)       ti 16.30-17.30 Kivenpuiston koulu
Yleisurheilukoulu Mini       6-7v (2016-2017) ti 16.30-17.30 Kivenpuiston koulu
      ke 18.30-19.30 Nurmijärven Yhteiskoulu
Yleisurheilukoulu 8-9v (2014-2015) ti 16.30-17.30        Kivenpuiston koulu
      ke 18.15-19.45 Nurmijärven Yhteiskoulu

Hinnat

Talven liikuntaleikkikoulujen ja yleisurheilukoulujen hinnat on porrastettu siten, että elokuun loppuun mennessä ilmoittautuville on voimassa ensimmäinen hintaporras ja syyskuun alusta eteenpäin toinen hintaporras. Hinnat näkyvät alla, sekä myClubissa ilmoittautumisen yhteydessä.

      Hinta 8.1.2024 alkaen
Liikuntaleikkikoulu 4-5v (2018-2019) 95 €
Yleisurheilukoulu Mini 6-7v (2016-2017) 130 €
Yleisurheilukoulu 8-9v (2014-2015) 130 €
Yleisurheilukoulu 10-13v (2010-2013) 130 €
       

Maksu veloitetaan ilmoittautumisen yhteydessä verkkomaksuna.

Ilmoittautuminen

Ilmoitta lapsesi mukaan alla olevien linkkien kautta myClubissa. Tarvitset itsellesi myClubiin tunnuksen, jonka voit luoda ilmoittautumisen yhteydessä, jos sinulla ei sellaista vielä ole. Mikäli lapsellasi ei vielä ole omaa jäsentiliä, luodaan sellainen ilmoittaumisen yhteydessä. Älä kuitenkaan luo lapsellesi toista jäsentiliä, jos sellainen on jo olemassa, vaan ongelmatilanteissa ota yhteyttä harrastetoiminta@nyu.fi.