Urheilukoulut

Urheilukoulutoiminta talvikaudella 2021-2022

Nurmijärven Yleisurheilun urheilukoulutoiminta on jaettu kahteen osaan. Liikuntaleikkikoulu on tarkoitettu 4-6-vuotiaille ja yleisurheilukoulu 7–13-vuotiaille yleisurheilusta kiinnostuneille lapsille. Talvikaudella urheilukoulutoimintaa järjestetään pääsääntöisesti koulujen liikuntasaleissa

Liikuntaleikkikoulu kokoontuu kerran viikossa ja yleisurheilukoulu kaksi kertaa viikossa.

Urheilukoulussa liikutaan monipuolisesti: juostaan, hypätään, heitetään ja samalla opitaan eri yleisurheilulajeja. Lisäksi harjoittelemme tärkeitä ryhmätaitoja sekä opimme huomiomaan muita kanssaliikkujia. Iloiset ohjaajamme ovat koulutettu toimimaan lasten kanssa. Liikuntaleikkikoulussa toiminnan pääpaino on leikin ja liikkumisen riemussa perusliikunnan keinoin, kun taas yleisurheilukoulussa keskitytään jo enemmän yleisurheilulajien perusteisiin.

Kannustamme kaikkia lapsia kilpailemaan seurakisoissa ja muissa seuran omissa yleisurheilukilpailuissa, jotka toimivat hyvänä mittarina lapsen omalle fyysiselle kehitykselle. Seurakisat ovat olennainen osa urheilukoulutoimintaamme. Seurakisapäivinä emme järjestä erillistä harjoitustoimintaa, vaan urheilukoululaiset osallistuvat kilpailuihin ohjaajien opastuksella.

Urheilukouluissa jaamme lapset ikäryhmiin pääsääntöisesti syntymävuoden mukaan taataksemme eri ikäisten ja kokoisten lasten turvallisen harrastamisen. 

Urheilukouluiryhmiin ilmoittaudutaan alla olevien linkkien kautta. Uusille liikuntaleikkikoulaisille ja yleisurheilukoululaisille kaksi ensimmäistä kerta ovat kokeilukertoja, joiden jälkeen voi vielä maksutta peruuttaa osallistumisensa. Peruutus tehdään olemalla yhteysessä seuran nuorisovastaavaan.

Ryhmät, harjoitusaikataulut ja ilmoittautuminen:

Liikuntaleikkikoulu 4-6 -vuotiaat
Yleisurheilukoulu 7-13 -vuotiaat
 

Tervetuloa urheilemaan kanssamme

Tiedustelut:
NYU:n nuorisovastaava Elina Paananen
elina.paananen@nyu.fi / 040 563 6864

Päivitetyt tietosuojakäytännöt

Nurmijärven Yleisurheilu on päivittänyt tietosuojakäytäntönsä vastaamaan paremmin tämän päivän seuratoiminnan tarpeita ja rekisteröityjen odotuksia heidän tietojensa käsittelylle. Uudistuksessa on kiinnitetty huomiota niihin toimenpiteisiin, joita seura on tehnyt ja tekee tulevaisuudessa varmistaakseen sekä yhdistyslain että tietosuojalain ja Euroopan Unionin tietosuoja-asetuksen mukaisen henkilötietojen käsittelyn.

Muutokset ovat tärkeitä, jotta sinun ja lapsesi oikeudet toteutuvat täysimääräisinä ja varmistamaan sen ettei kenenkään turvallisuutta ja yksityisyyttä loukata. Voit tutustua näihin käytäntöihin tarkemmin seuran tietosuoja-sivulla.