Ajankohtaista

Talviviikkokisasarjan palkintojen jako 17.5 klo. 13-15

Talviviikkokisasarja jäi kesken ja päätimme palkita kaikki, jotka olivat osallistuneet vähintään kolmeen kilpailuun neljästä. Palkinnot jaetaan suunnuntaina Klaukkalan urheilukentän "maraton portilla" ja Kirkonkylällä Parkkimäen kentän parkkipaikalla klo. 13-15 välisenä aikana . Samanaikaisesti jaetaan talvikaudella jakamatta jääneet t-paidat (kirkonkylän ryhmä ja muut joilta jäi saamatta).

Tullessasi paikalle noudatathan määräyksiä turvavälin osalta. Ohjaajia on paikalla opastamassa, yleistä kokoontumista vältetään. Jos saavut "ruuhkaiseen aikaan", maltatahan odottaa riittävän turvavälin päässä.

Mahdollisuus jutella kesäkauden toiminnasta ohjaajien tai nuorisovastaavan kanssa.

Halutessasi voitte jäädä "ympyrään" juoksemaan kotiratakisan 100m juoksun, jos et ole ehtinyt niin vielä tekemään.

Talviviikkokisa palkittavat 2020

Osallistunut kolmeen kilpailuun:
Emilia Päällysaho, Emilia Suomi, Atte Suomi, Aarni Heikkinen, Max Tynkkynen, Daniel Johansson, Ada Tiainen, Luukas Tolvanen, Lucas Uusiristiniemi, Liisbet Vilur, Oliver Ounap, Daniel Honkala, Heta Mösö, Emma Liikkanen, Aarne Ryynänen

Osallistunut neljään kilpailuun:
Lotta Montonen, Melissa Autio, Emma Leinonen, Tinja Salminen, Pinja Lucas, Taneli Salminen, Vili-Petteri Lammi, Anna Ollikainen, Mira Montonen, Anni Sorro, Emma Paananen, Olli Auranen, Onerva Pennonen, Peppi Lucas, Martta Mösö, Pihla Peltoniemi, Karoliina Patosaari, Nella Virtanen, Luna Mökkälä, Emma-Maaria Ylivaara, Jenni Sorro, Topias Leinonen, Paavo Jokitalo, Liia Lehiö, Jere Mourujärvi, Jere Paananen, Joona Paananen

Lisätietoa ja tiedustelut nuorisovastaava: Elina Paananen 040-5636864

Ilmoittaudu mukaan aikuisten yleisurheilukouluun 23.09.2025
Ilmoittautuminen yleisurheiluun on auki 05.09.2025
Aikuisille 10 SM-mitalia 19.08.2025
HIPPO-kisat ke 20.8, ilmoittaudu mukaan 06.08.2025
Yhteistyö-Nurmijärven Sähkö 03.07.2025
Tule mukaan kunniakierrokselle ke 27.8.2025 18.06.2025
Perheliikkari alkaa 11.6, ilmoittaudu mukaan! 22.05.2025
Aikuisten YU-koulu alkaa 12.5, ilmoittaudu mukaan! 24.04.2025
Kesäkauden ilmoittautuminen avattu 31.03.2025
Sportti-kesäleirin ilmoittautuminen avattu 17.03.2025
Tervetuloa juoksukouluun 14.03.2025
Hae ohjaajaksi yu-kouluun 04.03.2025
Nurmijärven Yleisurheilu ry:n sääntömääräinen kokous 16.3.2025 19.02.2025
4.-6v. uusi pilotti ryhmä alkaa 13.1 02.01.2025
2024 Palkintogaalan palkitut 27.11.2024
Palkintogaala Monikossa 24.11.2024 06.11.2024
Talvikausi alkaa 30.9., ilmoittaudu mukaan! 09.10.2024
Aikuisten YU-koulu alkaa 5.10, ilmoittaudu mukaan. 04.09.2024
Tervetuloa mukaan aikuisten yleisurheilukouluun 23.04.2024
Kesäleirit Harjulassa kesäkuussa 14.03.2024
Hae kesän 2024 urheilukoulun ohjaajaksi! 27.02.2024
Ilmoittaudu kevään 2024 juoksukouluun! 22.02.2024
Aikuisten yleisurheilu koulu jatkuu! 19.01.2024
Talvikausi alkaa 30.9. Ilmoittaudu mukaan! 10.01.2024
Seurakisa 3 Parkkimäessä 21.6 20.06.2023
Seurakisa 2 Parkkimäessä 5.6 26.05.2023
Seurakisa 1 tulokset 26.05.2023
Seurakisa 1 24.5, Klaukkalassa 23.05.2023
Aikuisten yleisurheilukoulu, kesä 2023 17.04.2023
Kesän urheilukoulut auki, ilmoittaudu mukaan! 21.03.2023