Mikä on Kunniakierros?

Kunniakierros – mikä se on?

Kunniakierros on Suomen Urheiluliiton jäsenseuroilleen kehittämä varainkeräyskonsepti, joka on toiminut jo 40 vuoden ajan. Urheiluseurat ovat keränneet Kunniakierroksella yleisurheilutoiminnan pyörittämiseen jo yli 33 miljoonaa euroa. Puhumme siis isosta ja tärkeästä varainkeruukeinosta.

Mitä se tarkoittaa Nurmijärven Yleisurheilun toiminnassa oleville?

NYU järjestää 15.9. Kunniakierros -liikuntatapahtuman kirkonkylän urheilukentällä Parkkimäessä. Tapahtumassa Kunniakierroskerääjät juoksevat tai kävelevät tunnin aikana haluamansa matkan. Tapahtumassa liikkuvien kerääjien mukaan haastamat tukijat sponsoroivat tätä liikkumista valitsemallaan rahasummalla. Tapahtuman jälkeen Nurmijärven Yleisurheilu laskuttaa tukijoita (sponsoreita) ja seura saa lisää resursseja nuorisotoiminnan järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Hyvä juttu, eikö vain?

Kuka voi osallistua?

Jokainen henkilö, joka haluaa tukea Nurmijärven Yleisurheilun nuorisotoimintaa voi osallistua Kunniakierrokseen omalla tavallaan. Keräyksessä on kaksi perusroolia: Juoksija eli kerääjä ja tukija. Kerääjä kerää itselleen tukijoita keräyslomakkeeseen, tukija toimii sponsorina.

Parasta Kunniakierroksessa on se, että voit osallistua, vaikka et pääsisikään paikalle 15.9. Tukilomakkeen voi palauttaa ennen ja jälkeen tapahtuman. Oman juoksu-/kävelyurakkansa voi suorittaa haluamallaan tavalla. Tärkeintä on tukijoiden saaminen omaksi sponsoriksi.

Kerääjä voi olla seuran toiminnassa oleva lapsi tai hänen vanhempansa, vanhempien työkaveri tai vaikkapa naapuri, joka haluaa oman lenkkeilynsä lomassa kerätä tukijoita ja näin auttaa seuraa taloudellisesti. Voit siis haastaa kenet tahansa juoksijaksi(kerääjäksi) tai tukijaksi.

Mistä saan keräyslomakkeen?

Keräyslomakkeen tai -lomakkeita voi tulostaa NYU:n Kunniakierros-sivulta tai suoran tästä linkistä.

Paljonko tukeminen maksaa?

Tukemistapoja on kaksi:
1) Tukija voi tukea juoksijaa kertamaksulla, joka on minimissään 15 euroa. Tukisummalla ei ole ylärajaa. Yksityishenkilöt tukevat yleensä pienemmillä summilla kuin yritykset, mutta molempien osalta summat vaihtelevat kympeistä satasiin.
2) Juoksijaa voidaan tukea kierrosmaksulla. Jos tukija haluaa haastaa juoksijan juoksemaan tunnin aikana mahdollisimman paljon, hän valitse kierrosmaksun. Tällöin juoksija kiertää Parkkimäessä tunnin aikana mahdollisimman monta noin 400 metrin pituista kierrosta ja tukisumma kertyy jokaisesta alkavasta kierroksesta. Kierrosmaksulla ei ole ala- eikä ylärajaa, mutta pienin laskutussumma on 15 euroa.

Kuka voi olla tukija ja mistä löydän tukijoita?

Kunniakierrosjuoksijaa voi tukea yritys, yhteisö tai yksityinen henkilö. Tukijoita voi löytyä omasta suvusta, naapureita ja tutuista, vanhempien työkavereista ja työpaikoista, lähellä olevista yrityksistä tai mistä vain viitsii kysyä. 15 euroa on kohtuullisen pieni minimisumma, joten kynnys on usein suurempi kerääjällä kysyä kuin tukijalla tukea.

Onko tukijoiden määrällä ylärajaa?

Ei todellakaan ole. Pitkäaikainen superkerääjämme Paavo Teräväinen on kerännyt yleisurheilulle vuosien varrella jo lähes 170 000 euroa. Tukijoita on ollut vuosien varrella satoja. Miksi ei sinullakin?

Kysy lisää: Lassi Korhonen 040 709 6037 / lassi.korhonen@nyu.fi