Ajankohtaista

Aatu Kangasniemi EM-hopealle moukarinheitossa

Aatu Kangasniemi saavutti jo toisen EM-mitalin saman päivän aikana, kun hän heitti keskiviikkoaamun kuulantyönnön pronssin seuraksi moukarinheitossa hopealle. Jerusalemissa kilpailtavat 17-vuotiaiden EM-kilpaillut muodostuivat Kangasniemelle näin varsinaiseksi mitalijuhlaksi ja päivämäärä 6.7.22 tulee varmasti säilymään pitkään monen mielessä.

27 asteen lämpötilassa käyty moukarikilpailu eteni jännittävissä merkeissä loppuun asti. Karsinnan pisimmän heiton heittänyt ja tilastoissa ylivoimaisena ykkösenä kilpaillun lähtenyt Kyproksen Iosif Kesidis siirtyi ensimmäisellä kierroksella johtoon tuloksella 76,25 Kangasniemen vastatessa 76,04 metrin heitolla. Toisella kierroksella Aatu otti johtopaikan itselleen heitettyään ennätyksensä 77,74. Kolmannella kierroksella Kesidis pääsi jo kymmenen sentin päähän ja viidennellä kierroksella syntyi kyprolaisen pyörähdysten saattelemana kilpailun voittotulos 78,92. Kangasniemen 3-5 kierroksen heitot eivät onnistuneet ja kilpailu tiivistyi kuudennen kierroksen viimeiseen heittoon, kun Aatu pääsi vielä kerran yrittämään Euroopan mestaruuden nappaamista itselleen. Heitossa oli varmasti kaikki pelimerkit käytössä, mutta tekniikka ei pysynyt kasassa ja näin voitto meni Kyproksen heittäjäle. Kangasniemi oli kuitenkin erittäin tyytyväinen hopeaan ja omaan ennätykseensä, sillä moukarikilpailun päättyessä voimat olivat jo vähissä, hän oli ollut hereillä jo 15 tunnin ajan (herätys jo aamuneljältä aikaisen kuulafinaalin vuoksi). 

Kangasniemen kahden EM-mitalin saalis yhden päivän on erittäin harvinainen saavutus varsinkin kenttälajeissa.

Lue lisää Yleisurheilu.fi:stä