Uusimmat ajankohtaiset

Aatu Kangasniemellä ja Oona Korhosella kolme SM-mitalin viikonloppu

Kiireisten SM-kilpailujärjestelyjen vuoksi viikonlopun SM-kisauutisointi on ollut vajavaista, mutta seuraavassa yhteenveto viikonlopun SM-kilpailuista Lempäälästä (16-17v) ja Klaukkalasta (14-15-).

16-17 -vuotiaiden SM, Lempäälä

Lempäälässä 16- ja 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa Aatu Kangasniemi kävi kolmen lajin kaksinkamppailun M16-sarjan heittolajeissa Kenttäurheilijat -58:n Mico Lapisen kanssa ja tälläkin kertaa kamppailun voitti Aatu yltämällä kahteen mestaruuteen ja yhteen hopeaan Lampisen jäädessä yhteen kultan ja kahteen hopeaan. Kultaa tuli selvin eroin kuulassa ja moukarissa ja vähemmälle harjoittelulle jäänyt kiekko toi hopeaa. Kiekossa suntyi myös uusi henkilökohtainen ennätys 51,00.

Näin Kangasniemen kaikkien aikojen mitalisaalis SM-kilpailuista nousi jo seitsemään. Lisäksi plakkarista löytyy myös EM-hopea ja pronssi 17-vuotiaiden sarjasta.

Rasmus Laapas saavutti Lempäälässä ensimmäisen Suomen mestaruutensa, kun 16-vuotiaiden 800 metrillä loppukiri siivitti hänet ensimmäisenä maaliin ajassa 1.59,27.Laapaksen toinen mitali tuli sunnuntaina 1500 metrillä, kun palkintojenjaossa käteen ojennettiin pronssimitali. Kovavauhtisessa juoksussa erot repesivät suuriksi ja ero hopeamitalistiin repesi 12 sekunniksi. Taaksepäin pronssimitali varmistui turvallisella kahden sekunnin marginaalilla.

Lempäälästä tuli Nurmijärvelle myös kaksi nelossijaa, kun Oona Ketomäki oli N17-sarjan nelonen heitettyään moukaria kauden parhaansa 53,58. 16-vuotiaiden poikien kävelyssä Kasperi Kemppainen nappasi niin ikään nelossijan kierrettyään 7½ ratakierrosta (3000 m) ajassa 18.59,62.

Sara Parviainen juoksi N16-sarjassa ratakierroksen sekä aitojen kanssa että ilman. Aitojen kanssa aika 71,61 riitti 7. sijaan vain 0,8 sekuntia viimeisestä pistesijasta. 400 metrin sileän alkuerissä Parviaisen 66,19 riitti tänä vuonna tulosluettelossa 11. sijalle.

14-15 -vuotiaiden SM, Nurmijärvi

Kotikisojeissamme seuran omat urheilijat kilpailivat ylpeyttä herättävästi. Mitali SM-kilpailuissa vaatii usein ennätystasoista urheilemista ja monet NYU:n urheilijat pääsivätkin ratkaisevalla hetkellä ennätystasolleen.

14-vuotiaissa tytöissä kilpaillut Oona Korhonen hallitsi hermonsa betoniringissä hyvin ja sai käteensä lauantaina peräti kolme mitalia. Kuulantyönnössä tilastokakkosena kilpailuun lähtenyt Korhonen takkusi pyörähdystekniikkansa kanssa ja oli jatkokierrosten alkaessa vasta sijalla 7. Viimeisen kierroksen 11,50 pituinen runttaus nosti hänet lopulta kolmanneksi neljällä sentillä ohi Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Veera Joutlahden. Moukarinheitossa Korhonen esitti lähes vastaavanlaisen nousun hivuttautuessaan kierros kierrokselta kohti kärkisijoja. Viidennellä kierroksella rävähti ennätys 47,85, jolla sinetöityi hopea.

Moukarinheiton joukkuekilpailusta Nurmijärven Yleisurheilu saavutti hopeaa harmittavat 44 senttiä kultajoukkue Tampereen Pyrintöä heikommalla tuloksella.Korhosen lisäksi joukkueessa heitti Emma Kangasniemi, jonka tulos 34,85 riitti henkilökohtaisessa kilpailussa sijalle 14.

15-vuotiaiden tyttöjen 1500 m estejuoksussa Pihla-Jaakola Siimes juoksi omein tapojensa mukaisesti hyvin ennakkoluulottomasti ja se palkittiin pronssimitalilla. Kokkolan SM-kilpailuissa 2021 vesiesteellä kaatunut Jaakola-Siimes sai balsamia haavoilleen, kun ennätys parani parani lukemiin 5.33,02 ja sijoitus oli maalissa kolmas. Pihla onnistui mainiosti myös lauantain 800 metrillä juosten silläkin matkalla uuden ennätyksen 2.25,72 sijoittuen viidenneksi.

Nurmijärven Yleisurheilun viides mitali tuli P15-asrjan kolmiloikasta, jossa edellisvuoden yllätysmestari Kasperi Kontola järjesti kilpakummpaniensa kanssa varsinaisen jännitysnäytelmän. Kontola keinui koko kilpailun ajan mitalin syrjässä kiinni ollen välillä tulosluettelossa neljäntenä ja käväisten taas välillä kolmantena. Kuudennen hyppykierroksen alkaessa Kontola oli neljäntenä, vaikka oli parantanut ennätystään lähes puolella metrillä lukemiin 12,30. Viimeisen kierroksen hypyssä Kasperi sain myös luonnonvoimat avukseen, kun selän takana puhalsi kilpailun kovin myötätuuli (2,8 m/s). Kontola sai tiukassa paikassa aikaiseksi huippuloikat, jotka kantoivat 12,50 metrin päähän lankusta ja pronssimitalikorokkeelle.   

Jonne Mourujärvi juoksi 15-vuoitiaiden poikien kestävyyjuoksumatkoilla kaksi omaa ennätystään. 1500 metrin esteissä Mourujärvi juoksi alkumatkan kolmantena, mutta tiukka alkuvauhti hieman kostautui kilpailun loppupuoliskolla ja sijoitus valahti viidenneksi. Ennätyslukemat kuitenkin kirjataan nyt 4.51,54. Sunnuntain 2000 metrillä vauhdinjako oli tasaisempi ja aika 6.08,31 riitti yhdeksänneksi noin kolmen sekunnin päässä kuudennesta sijasta.

Joona Paananen hyppy takkusi P14-sarjan korkeushyppypaikalla ja Paananen jäi tulokseen 156 ollen seitsemäs. Kolmiloikkapaikalla sijoitus oli 17. tuloksella 10,30.

Milla Pihlava hyppäsi T15-sarjan pituushypyssä lähelle ennätystään tuloksella 484. Tulos riitti sijoitukseen 9, vain harmisttavat seitsemän senttiä jatkokierroksilta jääneenä. Kiekonheitossa Pihlava oli 16., kun kiekko kaartoi 27,21 päähän heittoringistä.

Otso Leinosen kohtalona oli tällä kertaa olla nurmijärveläisten epäonnensoturi. Kuin tämän vuoden mitalisti Pihla Jaakola-Siimeksen edellisvuoden SM-kilpailuesitystä kopioiden P14 1500 metrin estejuoksussa Leinonen sukelsi ensimmäisellä vesiesteellä pää edellä veteen ja kilpailu oli käytännössä siinä vaiheessa ohi. Urhoollisesti Otso kiersi kilpailun loppuun sijoittuen kymmenelle sijalle, vaikka keskeytys varmasti kävikin mielessä. Leinosen sääri sai vesieste-episodissa sen verran kolhua, että sunnuntain 2000 metriä piti jättää väliin.

Yksi viikonlopun harmittava poisjäänti tapahtui P15-sarjan estejuoksusta ja 2000 metriltä, kun ehdottomiin mitalisuosikkeihin kuulunut Anton Kepppi joutui sairastumisen vuoksi vetäytymään lkilpailuista.

Tulokset
16-17-vuotiaiden SM-kilpailut, Lempäälä
14-15-vuotiaiden SM-kilpailut, Nurmijärvi

 

Valmennustoiminta
Nuorisotoiminta
Kilpailutoiminta
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracup-finaalissa 28.08.2023
Ratkeaako Tuulisähkö-liigan voitto sunnuntaina? 25.08.2023
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracupissa 8.8. 04.08.2023
Tuulisähkö-liigan pistetilanne julkaistu 10.07.2023
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen tulokset 26.03.2023
Tuulisähkö-vauhdittomat hypyt Klaukkalan koululla 25.3. - LUE AIKATAULU JA OHJEET 24.03.2023
Kutsu vapaaehtoiseksi Youth Athletics Gamesiin 22.02.2023
Seuraennätystaulukot ja Tuulisähkö-liigan 2022 lopputilanne päivitetty 30.09.2022
Syyskuun kilpailuraportteja 19.09.2022
Pohjola Seuracup 2022 - ohjeita joukkueelle 31.08.2022
Seuracupin finaalijoukkue nimetty 31.08.2022
Kimi Rinnekarille SM-hopeaa - NYU lähellä Kalevan maljan ennätyspisteitä 29.08.2022
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut Vaasassa 26.-28.8. 24.08.2022
Aatu ja Rasmus nuorten Ruotsi-otteluun 19.08.2022
Seuracup finaalin joukkueet selvillä - NYU mukana finaalissa 16.08.2022
SM-kilpailut keikautti Tuulisähkö-liigan kärkeä 16.08.2022
SM Nurmijärvi/Lempäälä - 10 mitalin viikonloppu NYU:lle 15.08.2022
Oskari Lehtoselle hopeaa Kalevan kisoista 08.08.2022
Pohjola Seuracup - piirikisan alustava joukkue 07.08.2022
Kalevan kisat Joensuussa - katso NYU:n urheilijoiden esittely ja aikataulut 04.08.2022
Nuorten aluemestaruuskilpailuista 13 mitalia NYU:n urheilijoille 03.08.2022
Kangasniemelle jo toinen EM-mitali samana päivänä 06.07.2022
Aatu Kangasniemelle EM-pronssia 06.07.2022
Lotta Parviainen karkumatkalla Tuulisähkö-liigassa 06.07.2022
Loistavaa menestystä YAG:ssä 21.06.2022
Seuracupin alustava joukkue on nimetty 16.06.2022
Nurmijärven Yleisurheilun viestijoukkueet YAG:ssä 05.06.2022
Tuulisähkö-liigan tilanne 30.5. 31.05.2022
8 mitalia junnuotteluista 29.05.2022
NYU:n urheilijoille 3 Koululiikuntaliiton mestaruutta 29.05.2022
Kuusi kultamitalia pm-junnuviesteistä 23.05.2022
Pm-junnuviestit - joukkueet päivitetty klo 17:20 21.05.2022
Hippo-kisat käyty - tulokset julkaistu 16.05.2022
Tuulisähkömaastoissa 44 juoksijaa - TULOKSET 10.05.2022
P15-sarjan joukkue kuudenneksi SM-maastoissa 10.05.2022
Tuulisähkö-maastojuoksut Parkkimäessä 10.5. - ILMOITTAUDU AJOISSA 09.05.2022
Tuulisähkö-liiga 2022 - katso tilanne 05.05.2022
NYU hallitsi joukkuekilpailuja pm-maastoissa 05.05.2022
Tuomarikoulutus to 5.5 klo 17.30 ILMOITTAUDU 29.04.2022
9-15 -vuotiaiden pm-maastojuoksut Porvoossa - ILMOITTAUDU 30.4. mennessä 28.04.2022
Tuulisähkö – vauhdittomat 2.4. 01.04.2022
9 urheilijaa 10 joukossa TJIG:ssä 14.03.2022
Kevään tuomarikoulutuksiin ilmoittautuminen avoinna 10.03.2022
UudYn pm-junnuhalleista 15 mitalia 10.03.2022
Talven SM-kilpailuista 4 mitalia 10.03.2022
Tampere Junior Indoor Games 11.-13.3. - Ilmoittautuminen 6.3. mennessä 02.03.2022
PM-junnuhallit Liikuntamyllyssä 5.3. - ILMOITTAUDU 2.3. MENNESSÄ 02.03.2022
PM-vauhdittomat - 14 mitalia 14.02.2022
Pm-vauhdittomat hypyt 13.2. Ilmoittaudu ajoissa. 07.02.2022
Sääntömuutoskoulutus 28.2.2022 24.01.2022
Kilpailukutsu: vauhdittomat hypyt 31.10. 19.10.2021
Seuran tilastot päivitetty 14.10.2021
Tuulisähkö-liigan ratkaisuviikko edessä 18.09.2021
Maria Kytölä taivutti viidenneksi Kalevan kisoissa 29.08.2021
Oskari Lehtoselle pronssia Kalaven kisoista 28.08.2021
Kalevan kisat – ennakkokatsaus 26.08.2021
Tuulisähkö-liigassa erittäin tiukkaa pistekamppailua 24.08.2021
Kolmas SM-viikonloppu - moniotteluista 6.sija 24.08.2021
Aluemestaruuskilpailuista moukarimitaleja Rinnekareille 19.08.2021
4 mitalia Pm-junnuotteluista 15.08.2021
Seurakisa ja heitto- ja hyppykisa 18.8. Parkkimäessä - ilmoittaudu heti! 14.08.2021
Toinen SM-viikonloppu – KISARAPORTIT 14.08.2021
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut - seuraa NYU:n urheilijoita 13.08.2021
NYU rynnisti Pohjola Seuracupin finaaliin 11.08.2021
Pohjola Seuracup 2 - ohjeita urheilijoille ja huoltajille 08.08.2021
Pohjola Seuracup 2, NYU:n joukkue ja toimitsijatehtävät 08.08.2021
Riku ja Aatu Tuulisähkö-liigan kärkinimet 08.08.2021
8 mitalia SM-kilpailuista. Lue KISARAPORTIT 08.08.2021
SM-kisaviikonloppu - katso NYU:n urheilijat 06.08.2021
Pm-junnuviesteistä 11 mitalia 06.08.2021
Nurmijärven Yleisurheilun mitalijuhlaa YAG:ssa 30.07.2021
Seurakisa ja Heitto- ja hyppykisa 1 torstaina 13.6., viestit sunnuntaina 13.6. 06.06.2021
PM-viestit ja -junnuottelut siirretään myöhemmäksi 01.06.2021
Sprintit ja seurakisa 1.6, ilmoittaudu mukaan! 27.05.2021
YAG Klaukkalaan 2023 10.05.2021
Kevään tuomarikoulutukset etäyhteyksillä 23.04.2021
Nurmijärven Sähkö NYU:n yhteistyökumppaniksi 22.02.2021
Mestaruuscupin ja rankingin lopputulokset 2020 13.02.2021
Nyu:n tilastot 2020 päivitetty 16.11.2020
Vauhdittomat hypyt peruttu 23.10.2020
Tuomarikoulutusta lokakuussa 06.10.2020
Silja Line seurakisa 4, ilmoittaudu mukaan! 31.08.2020
Seurakisa 3 Klaukkalassa ilmoittaudu 22.08.2020
Seuranmestaruuskisat 17.8. Klaukkalassa 15.08.2020
Nurmijärven Yleisurheilu menestyy aluemestaruuskisoissa 29.07.2020
Tulokset: Silja Line Seurakisat 1 20.07.2020
UUDY:n pm-kisoihin ilmoittautuminen 20.07.2020
Maksuton I-tason tuomarikoulutus to 11.6. klo 17.30 07.06.2020
Kesäkuulle kaksi hyppykisaa Klaukkalaan 05.06.2020
Klaukkalan sprinttien kilpailuohjeet julkaistu 24.05.2020
Sprintit ja moukarikisa 2.6. Klaukkalassa 17.05.2020
Talviiviikkokisa 4 tulokset 06.05.2020
Lajinjohtajakoulutus siirtyy 18.04.2020
P/T15-14 SM-kisat myönnetty NYU:lle vuonna 2022 13.03.2020
Kevään yleisurheilukilpailuja peruttu 12.03.2020
Nyt seura-asuja tilaamaan 21.01.2020
Oskari Lehtonen piirin paras 14.11.2019
Vauhdittomien tulokset 10.11.2019
PalkintoGaala 24 11 07.11.2019
NYU n vauhdittomat 7.11.19 03.11.2019
NYU:n vuositilastot julkaistu 21.10.2019
Ranking tilanne 2019 päivitetty 16.09.2019
pm-kisat 24. - 25.8.19 23.08.2019
Hippokisojen tulokset 03.06.2019
Klaukkalan Sprinttien tulokset 03.06.2019
Hippo aikataulu ja osallistujat julkaistu 28.05.2019
Klaukkalan sprinttien aikataulu julkaistu 27.05.2019
Kunniakierros - Tukijoiden kerääminen voi alkaa 21.05.2019
Tulokset maastojuoksukisasta 16.4.19 05.05.2019
Hippo -kisoihin ilmoittautuminen 30.04.2019
NYU n vuosikokous 19.3.19 15.03.2019
Pm-vauhdittomat hypyt 13.1.19 03.01.2019
Pm-junnuhallit la 26.1.19 02.01.2019
Hyvää Uuutta Vuotta 2019! 31.12.2018
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 14.12.2018
Muut uutiset