Sanni Pajasmaa

Sanni Pajasmaa on tuore viikon urheilija. Someron seiväskarnevaaleilla Sanni ylitti ensimmäisenä naispuolisena nurmijärveläisenä seivähypyssä 3 metrin rajan. 13-vuotiaiden Suomen tilastoissa Sanni on ykkönen peräti 40 sentin erolla seuraavaan. Monipuolisesti yleisurheilua harrastava Sanni kuuluu useassa lajissa ikäluokkansa parhaimmistoon Suomessa.

Olen syntynyt 6.2.1999
Aloitin yleisurheilun urheilukoulussa, kun olin ekalla luokalla.
Valmentajani on Maarit Andersson. Seiväshypyssä minua neuvoo Antti Kalliomäki. Välillä myös Juha Huppunen neuvoo.
Parhaita yleisurheilulajeja ovat pituus, seiväs, korkeus, aidat ja pikajuoksut. Kivoin laji kaikista on kuitenkin seiväs.
Tavoitteeni yleisurheilussa tänä vuonna ovat 5 metrin ylitys pituudessa ja 10 sekunnin alitus 60 m aidoissa. (seipäässä Sannilla ei ole tavoitteita, toim. huom)
Urheilu-uran päätavoitetta minulla ei vielä ole.
Hauskin yu-muistoni on Teneriffan leiriltä. On minulla myös monia muita kivoja muistoja, koska melkein kaikki on kivaa…
Mukavimpia harjoituksia ovat seiväsharkat, 200m vedot ja loikkatreenit, mutta myös aitaharkat ovat kivoja.
Jännittäviä kilpailutilanteita ovat pitkien matkojen lähdöt.
Esikuviani ovat Antti Kalliomäki ja Ida Andersson
Muita harrastuksiani ovat Show-, street- ja nykytanssi sekä huilunsoitto.

Sanni Tilastopajassa