Oskari Lehtonen

15-vuotias Oskari Lehtonen kuuluu pikajuoksuissa ja 3-loikassa ikäluokkansa parhaimmistoon Suomessa. Kesällä 2011 hän sijoittui SM-kilpailuissa viidenneksi 14-vuotiaiden poikien 3-loikassa ja oli 200 metrin aitajuoksussakin lähellä finaalipaikkaa. Hiihtoa harrastavalta nuorelta mieheltä ei yleensä odoteta kovin nopeaa liikehdintää etusuoralla, mutta tänä kesänä Oskari on kellottanut 100 metrillä ajan 11,83, jolla hän sijoittuu ikäluokan Suomen tilastossa 10 parhaan joukkoon. Oskari on tuttu näky Vattenfall-joukkueessamme, jossa hänellä on elintärkeä rooli yksinäisenä oman ikäluokkansa poikana.

Syntymäaikani on 14.6.1997
Aloitin yleisurheilun 10-vuotiaana.
Valmentajaa minulla ei vielä ole, mutta Marko-isä ohjaa harjoituksia.
Päälajini ja samalla kivoin laji on pikajuoksut , tarkemmin 100m.
Tavoitteenani yleisurheilussa tänä vuonna on menestyä SM-kisoissa.
Urheilu-uran päätavoitteenani on pärjätä kansainvälisesti
Hauskimmat yleisurheilumuistot ovat piiri-/alueleireiltä
Mukavinta harjoittelua on nopeusharjoittelu
Jännittävin (mieleen painunut) kilpailutilanne on ensimmäinen SM-kisastartti
Esikuvaa minulla ei ole.
Harrastan myös hiihtoa.

Oskari Tilastopajassa