Erica Riento

Erica Riento on noussut muutamassa vuodessa kovalla vauhdilla kohti naisten moukarinheiton kansallista kärkeä. Elokuun alussa Erica heitti 19-vuotiaiden SM-kisoissa Kauhavalla ennätyksensä 57,90 ja otti hopeaa. Tulos ylittää ensi vuoden nuorten EM-kisojen tulosrajan. Hänet valittiin edustamaan Suomea Ruotsin Växjössä järjestettyyn 19-vuotiaden Pohjoismaiseen maaotteluun ja Pohjoismaiden mestaruuskisoihin. PM-kisoissa Erica heitti 56,48, millä hän sijoittui tiukassa mitalikamppailussa neljänneksi. Tänä kesän tärkeimmistä kisoista on vielä edessä Kalevan Kisat Lahdessa. Ensi vuonna tavoitteissa siintää mm. 19-vuotiaiden EM-kilpailut Italian Rietissä.

Syntymäaikani on14.2.1994
Aloitin yleisurheilun noin neljä vuotta sitten
Valmentajani on Lassi Korhonen
Päälajini on moukarinheitto.
Hauskin yleisurheilumuistoni on ensimmäinen heittoharjoitus.
Mukavin harjoitus on mielestäni 50-luvun pilates (valmentajan nimitys erilaisille talkootöille, klapihommille jne.)
Mieleen painunein kilpailutilanne tähän mennessä on ollut kansainvälinen kilpailu tänä kesänä Saksassa. Vieraskielinen ohjeistus kilpailupaikalla ja kilpailussa aiheuttivat hieman väärinkäsityksiä.
Esikuvaa minulla ei ole.
Muut harrastukset ovat saaneet jäädä, koska yleisurheilu ja koulu vievät riittävä paljon aikaa

Erica Tilastopajassa