Uusimmat ajankohtaiset

Menestystä 14-15-vuotiaiden SM-kisoissa

Perjantaina seurasta oli kisaamassa neljä urheilijaa:

P15 sarjassa Aleksi Viisanen heitti moukaria. Valitettavasti Aleksi jäi ilman tulosta kisassa ja näin pääsy kolmelle viimeiselle kierrokselle jäi muille urheilijoille.

Vuotta nuoremmissa (P14 moukari) kisasi Samu Käyhty, joka sijoittui ensimmäisissään SM kisoissaan 8. tuloksella 43.29m. Valitettavasti pienet vaivat haittasivat Samun heittoa ja kaksi viimeistä heittoa täytyi jättää väliin. Rinnekarin Tiina oli kisapaikalla poikia ohjeistamassa.

T15 seipäässä mukana oli kaksi tyttöä, Nea Kylmänen ja Essi Kärhä. Tytöt olivat harvoja, jotka pystyivät kisassa parantamaan omia ennätyksiään ja reilusti. Nea hyppäsi 255cm (15cm parannus) ja Essi 290cm (20cm parannus). Nea sijoittui sijalle 10 ja Essi oli hienosti 5. Joukkuekisasta tytöt toivat hopeamitalit kotiin. Rinnekarin Kati oli paikanpäällä valmentajan roolissa.  Kesän Katin treenit alkavat näkyä tyttöjen tuloksissa ja kuntohuippu osui hyvään saumaan.

Lauantaina kolme urheilijaa tulessa:

T15 moukarinheitossa Elisa Huhta heitti tasaisen sarjan, jonka paras oli 34.06m. Tällä irtosi sija 20. Kisan yksi ennakkosuosikeista, viimevuoden voittaja, Aada Koppeli (JyväskKU) jäi kisassa ilman tulosta. Kisassa oli mukana 28 urheilijaa.

Iltapäivällä T15 pituudessa seuraa edusti Janette Lohilahti ja Jemina Saari. Tytöt nappasivat joukkuehopeaa samalla tuloksella kuin 3. sijoittuneet JyväskKU. TampPy nappasi joukkuekullan. Henkilökohtaisessa kisassa Janette taisteli itsensä hienosti finaalikierroksille 8 parhaan joukkoon. Viimeinen hyppy kantoi 526cm, jolla irtosi 5. sija. Jeminan ensimmäinen hyppy kantoi 497cm jolla oltiin 13.

Sunnuntaina peräti seitsemän urheilijaa tulessa ja kovat odotuksen T15 korkeuteen:

Aamun T15 3-loikassa kisaan osallistui Jenni Kallioniemi ja Jemina Saari. Tytöt hyppäsivät lähes omalle tasolleen.  Jemina hyppäsi 10.05m, jolla oltiin sijalla 24. Jennin paras kantoi 9,65m ja sija 28. Joukkuekisassa oltiin 10.

P14 3-loikassa oli myös joukkue kasassa, Samu Käyhkö ja Sauli Mokkila. Sauli toinen hyppy oli ainoa mitattu, joka  kantoi 9.20m ja sillä oltiin 24. Samun kaksi ensimmäistä pitkää hyppyä oli erittäin niukasti yliastuttuja.  Kovat kilpailuhermot kuitenkin pitivät ja kolmannen kierroksen hyppy kantoi 11.10m, jolla mentiin finaalikierrokselle (8. sijalle). Pitkät hypyt eivät olisi ihan mitaleille asti riittäneet koska 3. sijaan tarvittiin kisassa 11.82m. Samun viimeinen hyppy oli myös hieman pidempi kuin 11.10m, mutta sekin oli erittäin niukasti yliastuttu. Pojat sijoittuivat 6. joukkuekissassa.

T15 korkeuteen oli kovat odotukset, koska kisassa oli seurastamme neljä urheilijaa. Mahdollisuudet olivat kahteen joukkuemitaliin ja muutenkin hyviin sijoituksiin. Tytöistä omaan tasoon nähden onnistui ainoastaan Nea Kylmänen, joka hyppäsi oman ennätyksen 149cm, jolla irtosi 9. sija. Jenni Kallioniemen erittäin niukka pudotus 145cm korkeudesta tarkoitti sitä että lopputulos oli 140cm, sija 14. Essi Kärhä jäi tällä kertaa tulokseen 145cm, jolla irtosi sija 10. Essillä oli varmasti paljon kovemmat odotukset kisaan, kun ennätys on kova 156cm.

Janette Lohilahti taisteli selkäkipujensa kanssa tuloksen 149cm, jolla oltiin lopputuloksissa hienosti 6. Voittoon tarvittiin kisassa 165cm ja mitaleille 163cm. Vaikka henkilökohtainen kisa menikin hieman alavireisesti kolmen tytön osalta, niin joukkuekisasta saatiin historiallinen kaksoisvoitto. Kisassa oli yhteensä viisi joukkuetta (Hyvinkää, Länsiuusimaa ja Naantali). Palkintojenjaossa kuuluttajakin totesi, että Nurmijärvellä ilmeisesti hypätään korkeutta. Janette ja Nea ottivat joukkuekultaa ja Essi ja Jeni hopeaa.

Lauantaina ja sunnuntaina valmennuksesta paikanpäällä vastasi Ari Ketomäki. Ari onnittelee omasta ja seuran puolesta vielä kaikkia mitalisteja. 

Valmennustoiminta
Nuorisotoiminta
Kilpailutoiminta
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen 2024 tulokset 17.04.2024
Nurmijärven 35. Hippo-kisat 2024 09.04.2024
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracup-finaalissa 28.08.2023
Ratkeaako Tuulisähkö-liigan voitto sunnuntaina? 25.08.2023
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracupissa 8.8. 04.08.2023
Tuulisähkö-liigan pistetilanne julkaistu 10.07.2023
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen tulokset 26.03.2023
Tuulisähkö-vauhdittomat hypyt Klaukkalan koululla 25.3. - LUE AIKATAULU JA OHJEET 24.03.2023
Kutsu vapaaehtoiseksi Youth Athletics Gamesiin 22.02.2023
Seuraennätystaulukot ja Tuulisähkö-liigan 2022 lopputilanne päivitetty 30.09.2022
Syyskuun kilpailuraportteja 19.09.2022
Pohjola Seuracup 2022 - ohjeita joukkueelle 31.08.2022
Seuracupin finaalijoukkue nimetty 31.08.2022
Kimi Rinnekarille SM-hopeaa - NYU lähellä Kalevan maljan ennätyspisteitä 29.08.2022
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut Vaasassa 26.-28.8. 24.08.2022
Aatu ja Rasmus nuorten Ruotsi-otteluun 19.08.2022
Seuracup finaalin joukkueet selvillä - NYU mukana finaalissa 16.08.2022
SM-kilpailut keikautti Tuulisähkö-liigan kärkeä 16.08.2022
SM Nurmijärvi/Lempäälä - 10 mitalin viikonloppu NYU:lle 15.08.2022
Oskari Lehtoselle hopeaa Kalevan kisoista 08.08.2022
Pohjola Seuracup - piirikisan alustava joukkue 07.08.2022
Kalevan kisat Joensuussa - katso NYU:n urheilijoiden esittely ja aikataulut 04.08.2022
Nuorten aluemestaruuskilpailuista 13 mitalia NYU:n urheilijoille 03.08.2022
Kangasniemelle jo toinen EM-mitali samana päivänä 06.07.2022
Aatu Kangasniemelle EM-pronssia 06.07.2022
Lotta Parviainen karkumatkalla Tuulisähkö-liigassa 06.07.2022
Loistavaa menestystä YAG:ssä 21.06.2022
Seuracupin alustava joukkue on nimetty 16.06.2022
Nurmijärven Yleisurheilun viestijoukkueet YAG:ssä 05.06.2022
Tuulisähkö-liigan tilanne 30.5. 31.05.2022
8 mitalia junnuotteluista 29.05.2022
NYU:n urheilijoille 3 Koululiikuntaliiton mestaruutta 29.05.2022
Kuusi kultamitalia pm-junnuviesteistä 23.05.2022
Pm-junnuviestit - joukkueet päivitetty klo 17:20 21.05.2022
Hippo-kisat käyty - tulokset julkaistu 16.05.2022
Tuulisähkömaastoissa 44 juoksijaa - TULOKSET 10.05.2022
P15-sarjan joukkue kuudenneksi SM-maastoissa 10.05.2022
Tuulisähkö-maastojuoksut Parkkimäessä 10.5. - ILMOITTAUDU AJOISSA 09.05.2022
Tuulisähkö-liiga 2022 - katso tilanne 05.05.2022
NYU hallitsi joukkuekilpailuja pm-maastoissa 05.05.2022
Tuomarikoulutus to 5.5 klo 17.30 ILMOITTAUDU 29.04.2022
9-15 -vuotiaiden pm-maastojuoksut Porvoossa - ILMOITTAUDU 30.4. mennessä 28.04.2022
Tuulisähkö – vauhdittomat 2.4. 01.04.2022
9 urheilijaa 10 joukossa TJIG:ssä 14.03.2022
Kevään tuomarikoulutuksiin ilmoittautuminen avoinna 10.03.2022
UudYn pm-junnuhalleista 15 mitalia 10.03.2022
Talven SM-kilpailuista 4 mitalia 10.03.2022
Tampere Junior Indoor Games 11.-13.3. - Ilmoittautuminen 6.3. mennessä 02.03.2022
PM-junnuhallit Liikuntamyllyssä 5.3. - ILMOITTAUDU 2.3. MENNESSÄ 02.03.2022
PM-vauhdittomat - 14 mitalia 14.02.2022
Pm-vauhdittomat hypyt 13.2. Ilmoittaudu ajoissa. 07.02.2022
Sääntömuutoskoulutus 28.2.2022 24.01.2022
Kilpailukutsu: vauhdittomat hypyt 31.10. 19.10.2021
Seuran tilastot päivitetty 14.10.2021
Tuulisähkö-liigan ratkaisuviikko edessä 18.09.2021
Maria Kytölä taivutti viidenneksi Kalevan kisoissa 29.08.2021
Oskari Lehtoselle pronssia Kalaven kisoista 28.08.2021
Kalevan kisat – ennakkokatsaus 26.08.2021
Tuulisähkö-liigassa erittäin tiukkaa pistekamppailua 24.08.2021
Kolmas SM-viikonloppu - moniotteluista 6.sija 24.08.2021
Aluemestaruuskilpailuista moukarimitaleja Rinnekareille 19.08.2021
4 mitalia Pm-junnuotteluista 15.08.2021
Seurakisa ja heitto- ja hyppykisa 18.8. Parkkimäessä - ilmoittaudu heti! 14.08.2021
Toinen SM-viikonloppu – KISARAPORTIT 14.08.2021
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut - seuraa NYU:n urheilijoita 13.08.2021
NYU rynnisti Pohjola Seuracupin finaaliin 11.08.2021
Pohjola Seuracup 2 - ohjeita urheilijoille ja huoltajille 08.08.2021
Pohjola Seuracup 2, NYU:n joukkue ja toimitsijatehtävät 08.08.2021
Riku ja Aatu Tuulisähkö-liigan kärkinimet 08.08.2021
8 mitalia SM-kilpailuista. Lue KISARAPORTIT 08.08.2021
SM-kisaviikonloppu - katso NYU:n urheilijat 06.08.2021
Pm-junnuviesteistä 11 mitalia 06.08.2021
Nurmijärven Yleisurheilun mitalijuhlaa YAG:ssa 30.07.2021
Seurakisa ja Heitto- ja hyppykisa 1 torstaina 13.6., viestit sunnuntaina 13.6. 06.06.2021
PM-viestit ja -junnuottelut siirretään myöhemmäksi 01.06.2021
Sprintit ja seurakisa 1.6, ilmoittaudu mukaan! 27.05.2021
YAG Klaukkalaan 2023 10.05.2021
Kevään tuomarikoulutukset etäyhteyksillä 23.04.2021
Nurmijärven Sähkö NYU:n yhteistyökumppaniksi 22.02.2021
Mestaruuscupin ja rankingin lopputulokset 2020 13.02.2021
Nyu:n tilastot 2020 päivitetty 16.11.2020
Vauhdittomat hypyt peruttu 23.10.2020
Tuomarikoulutusta lokakuussa 06.10.2020
Silja Line seurakisa 4, ilmoittaudu mukaan! 31.08.2020
Seurakisa 3 Klaukkalassa ilmoittaudu 22.08.2020
Seuranmestaruuskisat 17.8. Klaukkalassa 15.08.2020
Nurmijärven Yleisurheilu menestyy aluemestaruuskisoissa 29.07.2020
Tulokset: Silja Line Seurakisat 1 20.07.2020
UUDY:n pm-kisoihin ilmoittautuminen 20.07.2020
Maksuton I-tason tuomarikoulutus to 11.6. klo 17.30 07.06.2020
Kesäkuulle kaksi hyppykisaa Klaukkalaan 05.06.2020
Klaukkalan sprinttien kilpailuohjeet julkaistu 24.05.2020
Sprintit ja moukarikisa 2.6. Klaukkalassa 17.05.2020
Talviiviikkokisa 4 tulokset 06.05.2020
Lajinjohtajakoulutus siirtyy 18.04.2020
P/T15-14 SM-kisat myönnetty NYU:lle vuonna 2022 13.03.2020
Kevään yleisurheilukilpailuja peruttu 12.03.2020
Nyt seura-asuja tilaamaan 21.01.2020
Oskari Lehtonen piirin paras 14.11.2019
Vauhdittomien tulokset 10.11.2019
PalkintoGaala 24 11 07.11.2019
NYU n vauhdittomat 7.11.19 03.11.2019
NYU:n vuositilastot julkaistu 21.10.2019
Ranking tilanne 2019 päivitetty 16.09.2019
pm-kisat 24. - 25.8.19 23.08.2019
Hippokisojen tulokset 03.06.2019
Klaukkalan Sprinttien tulokset 03.06.2019
Hippo aikataulu ja osallistujat julkaistu 28.05.2019
Klaukkalan sprinttien aikataulu julkaistu 27.05.2019
Kunniakierros - Tukijoiden kerääminen voi alkaa 21.05.2019
Tulokset maastojuoksukisasta 16.4.19 05.05.2019
Hippo -kisoihin ilmoittautuminen 30.04.2019
NYU n vuosikokous 19.3.19 15.03.2019
Pm-vauhdittomat hypyt 13.1.19 03.01.2019
Pm-junnuhallit la 26.1.19 02.01.2019
Hyvää Uuutta Vuotta 2019! 31.12.2018
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 14.12.2018
Muut uutiset