Uusimmat ajankohtaiset

Junnu PM - kilpailut Hyvinkää 13.-14.8

Uudenmaan piirin junioreiden piirinmestaruuksista kilpailtiin viikonloppuna Hyvinkäällä.Paikalle oli saapunut kaikkien UUDY:n seurojen parhaat urheilijat, yhteensä 442 urheilijaa, joten tasoa riitti. Nurmijärven yleisurheilusta paikalla oli 55 ,9-15vuotiasta, urheilijanuorta.

 

Lauantai 13.8.2016

Ensimmäinen päivä kilpailtiin kylmässä kelissä. Koko päivän kestänyt sade laittoi jokaisen urheilijan koville ja ennätyksiä ei pahemmin nähty. Nurmijärven mitalijahdin aloitti Janette Lohilahti T14 300m aidoissa. Koko juoksu oli Janeten näytöstä ja voitto irtosi Janeten omalla ennätysajalla 49,76PB. Pitkien aitojen jälkeen siirryttiin 11-13 vuotiaiden 60m sileitten alkueriin. Kaikki pikamatkat juostiin lähes poikkeuksetta 2metrin vastatuuleen. Nurmijärveltä finaaleihin selviytyi yhteensä 7 urheilijaa. Nurmijärven pienimmistä sprinttereistä kolme nappasi mitalin. Kaikki eri värisen. T 12 Sarjassa Venla Lehtonen kultaa 8,76 ,T10 –sarjassa Charlotte Kajander pronssia 9.86 ja P10 -sarjassa Luukas Lahti hopeaa 9,41. Iltapäivän 100metrin finaaleihin T14 ja 15 –sarjassa tiensä raivasivat Janette Lohilahti (T14), Heidi Velling (T14) sekä Erin Karjalahti (T15). Heistä loppukilpailussa parhaiten pärjäsi Erin Karjalahti ollen toinen ajalla 13,69.

Hyppylajeissa Nurmijärvi  nappasi yhteensä 7mitalia (Viisi pituudesta, yhden korkeudesta sekä yhden seipäästä). Kultaisia mitaleita hypyistä saivat Luukas Lahti (P10 pituus, 4,20) sekä Janette Lohilahti (T14 pituus 4,60). Lisäksi Joona Paananen (9v) voitti moniottelunsa korkeushypyn omalla uudella ennätyksellään 110cm PB

Päivän mitalisaldoa kasvattivat lisäksi heittolajit. Nurmijärven saldo, 9 mitalia, joista 1 hopea ja 8 pronssista mitalia. Ennätyksiään heitoissa paransivat; Matias Ketomäki kuulassa 9,88 PB(sij3.) sekä kiekossa 26,59 PB(sij.3.), Oona Ketomäki keihäässä 21,47 PB (sij.3.) , Samu Käyhty kiekossa 28,94 PB(sij.3.) , Kimi Rinnekari kuulassa 12,60 PB (sij.3.) sekä Charlotte Kajander niin ikään kuulassa 7,52 PB(sij. 2.)

Lauantai päivän päättivät Kävelyt. NYU:lla oli kävelyissä hyvä määrä kisaajia, joka näkyi tulostaululla. T/P 10-11 sarjassa nähtiin yhteensä 5 Nurmijärveläistä kävelijää. T10 –sarjassa 1000m:llä hopealle käveli Sara Parviainen ajalla 6,22,66 PB. Kaksoisvoiton P -10 –sarjassa nappasivat Aapo Ruhanen (sij. 1.) sekä Kasperi Kemppainen (sij. 2.) . T14 –Sarjan kävelyn voitti Nea Kylmänen ajalla 19.51.00. Kävelyistä saldona siis kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja viisi uutta omaa ennätystä.

Huonosta kelistä huolimatta Nurmijärvi suoriutui ensimmäisestä kilpailupäivästä loistavasti napaten yhteensä 24 pm-mitalia.  (5kultaa, 7hopeaa, 12pronssia)

 

Sunnuntai 14.8.2016

Toisen kilpailupäivän aamu oli hieman kolea, mutta päivän edetessä sää parani. Edellisen päivän kova tuuli oli jätetty taakse ja aurinkokin alkoi iltapäivällä paistamaan.  Parempi sää sai kaikki hyvälle tuulelle, mikä vaikutti myös suoritusten tasoon!

Ratalajien ohjelmassa oli toisena päivänä pika-aidat sekä kestävyysmatkat. Päivä alkoi taas makeasti, kun kymmenen minuuttia kisojen alkamisen jälkeen Erin Karjalahti nappasi T15 80m aidoissa kultaa. Tyttöjen kisa oli loppuun asti todella tiukka ja kulta ratkaistiin vasta viimeisen aidan jälkeen. Erin kurotti voittoon vain kahden sadasosan turvin ennen toiseksi tullutta Vilma Rönkää. Heti seuraavassa erässä Janette Lohilahti (T 14) jatkoi samaa polkua napaten niin ikään kullan 30sadasosan turvin. Essi kärhä tuli samassa sarjassa kolmanneksi. Parempaa alkua ei voitu päivälle saada.

 Aamun viimeisessä pika-aita lähdössä nähtiinkin sitten jotain vielä hurjempaa. Jo Lohja Junior Gameseissa nopeaa aitomista esittänyt Luukas Lahti täräytti P10 –sarjassa jymypotin. Aitatekniikka oli hiottu nyt kuntoon ja matkan varrelta ei kaatunut yhtään aitaa Lohjan 5 kaatuneen aidan sijaan. Alusta asti kisaa johtanut Luukas juoksi voittoon uudella seuran ennätysajalla 10,40!!! Onnittelut vielä Luukakselle !

Aidoista mitaleja poimivat myös Leevi Leskelä 11,11 (sij.3) sekä Selma Mäenpää 11,02 (sij. 3)  

Ratamatkat jatkuivat sileillä 200m sekä 300m juoksuilla. Janette Lohilahti kasvatti T14 –sarjan 300metrillä omaa jo todella upeaa mitalitiliään yhdellä kultamitalilla, juosten sarjan voittoon ajalla 45,07 PB. NYU:lle toisen kultamitalin kyseisiltä matkoilta toi T12 –sarjassa Venla Lehtonen. Helpolla kulta ei Venlalle irronnut, kun Helmi Lievonen haastoi Venlaa hampaat irvessä aivan kalkkiviivalle asti. Nurmijärveläinen ei kuitenkaan antanut periksi ja nappasi kultamitalin 10sadasosan turvin ajalla 29,25.

Toisen päivän sana oli korkeushyppy. Tiukkoja kisoja nähtiin sarjassa kuin sarjassa. Aamupäivän ensimmäisessä kisassa Luukas Lahti (P10) lisäsi mitalisaldoaan jälleen yhdellä kultamitalilla. Tulos oli sama kuin kisassa toiseksi sijoittuneella Aleksis Hurmeella, 120cm. Tulos oli luukaksen ennätys. Tytöt 10 –sarjassa nähtiin niin ikään tiukka kilpailu. Charlotte Kajander taisteli kilpakumppaniaan Mila Heikkosta vastaan oikein todenteolla. Molemmilla hypyt sujuivat mallikkaasti ja ennen korotusta 120cm molempien peli oli puhdas. Kaikki hypyt ensimmäisillä yrityksillä yli. Molemmat pudottivat kerran 120cm:stä joka jäi päivän parhaaksi.  Tuloksena jaettu 1. sija!

Suurimman korkeusspektaakkelin muodosti Essi Kärhä T14 –sarjassa. Essin sarja alkoi mallikkaasti, mutta sitten rima nousi 148cm:iin. Kaksi ensimmäistä yritystä pudottivat riman, mutta kolmannella Essi selvitti tilanteen ja kilpailu jatkui. Seuraava korkeus, 151cm, meni mallikkaasti yli, jonka jälkeen koitti jännittävä hetki. Rima nostettiin seuranennätys korkeuteen 154cm. Kaksi Ensimmäistä yritystä olivat todella hyviä, mutta rima putosi molemmissa. Viimeiseen pistettiin kaikki peliin. Rimaa hipoen Essi selvitti korkeuden tuloksena uusi seuranennätys ja nimi lehteen! Samassa kisassa Janette Lohilahti nappasi hopeaa tuloksella 148cm PB.

Korkeus- sekä pituussuuntaisissa hypyissä NYU nappasi toisena päivänä yhteensä 6mitalia, joista 5oli kultaista. Lisäksi Viiviliina Nurminen oli kolmas T9 –sarjan moniottelun pituudessa tuloksella 3,05.

Toisen päivän heittolajit sujuivat niin ikään loistavasti. Vuorossa oli ns. Nurmijärven bravuurilaji, moukarinheitto. Heittolajeista yhteensä Nurmijärvelle lähti 12mitalia, joista 8 oli moukarinheitosta. Tässä vaiheessa seuran saldona oli jo kaksi seuran ennätystä. Ja mitä seuraavaksi. Samu Käyhty astuu ensimmäistä kertaa rinkiin, tiukat pyörähdykset ja ensimmäisellä uusi seuran ennätys 48.51! Toinen heitto jäi alle 46metrin ja taisi olla vain lämmittelyä sarjan kolmannelle heitolle. Kolmas heittokierros ja Samu täräyttää taululle kilpailun voittolukemat ja samalla TAAS uuden seuraennätyksen 48,90. Siinä on seuraavalle ikäryhmälle tavoiteltavaa. Mainittakoon, että Samu voitti P13 –sarjan moukarin yli 20 metrin erolla toiseksi tulleeseen! Onnittelut Samulle enkasta!

Piirinmestaruuksiin heitoissa ylsivät Santtu Kotamäki (56,84), Matias Ketomäki(40,76 PB) sekä Samu Käyhty (48,90 PB). Kaikki moukarinheitosta.

Toisen päivän mitalisaldoksi muodostui 31 mitalia. Yhteensä seura sai vuoden 2016 piirinmestaruus kisoista 55 mitalia (17kultaa, 15hopeaa ja 23pronssia) ja kolmessa lajissa seuran enkat menivät uusiksi. Lisäksi monet tekivät omia ennätyksiään.  Tekstiä kirjoitellessani mietin monesti, että olenkohan laskenut väärin, kun mitaleita on yhtä paljon kuin urheilijoita.. Tarkistin laskelmani uudestaan ja sain saman tuloksen. Hatun nosto jokaiselle urheilijalle sekä valmentajalle. Oli upeaa olla paikanpäällä seuraamassa teidän suorituksianne. HYVÄ NYU!!!

 

Mikko Pöllänen

 

 

Valmennustoiminta
Nuorisotoiminta
Kilpailutoiminta
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen 2024 tulokset 17.04.2024
Nurmijärven 35. Hippo-kisat 2024 09.04.2024
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracup-finaalissa 28.08.2023
Ratkeaako Tuulisähkö-liigan voitto sunnuntaina? 25.08.2023
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracupissa 8.8. 04.08.2023
Tuulisähkö-liigan pistetilanne julkaistu 10.07.2023
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen tulokset 26.03.2023
Tuulisähkö-vauhdittomat hypyt Klaukkalan koululla 25.3. - LUE AIKATAULU JA OHJEET 24.03.2023
Kutsu vapaaehtoiseksi Youth Athletics Gamesiin 22.02.2023
Seuraennätystaulukot ja Tuulisähkö-liigan 2022 lopputilanne päivitetty 30.09.2022
Syyskuun kilpailuraportteja 19.09.2022
Pohjola Seuracup 2022 - ohjeita joukkueelle 31.08.2022
Seuracupin finaalijoukkue nimetty 31.08.2022
Kimi Rinnekarille SM-hopeaa - NYU lähellä Kalevan maljan ennätyspisteitä 29.08.2022
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut Vaasassa 26.-28.8. 24.08.2022
Aatu ja Rasmus nuorten Ruotsi-otteluun 19.08.2022
Seuracup finaalin joukkueet selvillä - NYU mukana finaalissa 16.08.2022
SM-kilpailut keikautti Tuulisähkö-liigan kärkeä 16.08.2022
SM Nurmijärvi/Lempäälä - 10 mitalin viikonloppu NYU:lle 15.08.2022
Oskari Lehtoselle hopeaa Kalevan kisoista 08.08.2022
Pohjola Seuracup - piirikisan alustava joukkue 07.08.2022
Kalevan kisat Joensuussa - katso NYU:n urheilijoiden esittely ja aikataulut 04.08.2022
Nuorten aluemestaruuskilpailuista 13 mitalia NYU:n urheilijoille 03.08.2022
Kangasniemelle jo toinen EM-mitali samana päivänä 06.07.2022
Aatu Kangasniemelle EM-pronssia 06.07.2022
Lotta Parviainen karkumatkalla Tuulisähkö-liigassa 06.07.2022
Loistavaa menestystä YAG:ssä 21.06.2022
Seuracupin alustava joukkue on nimetty 16.06.2022
Nurmijärven Yleisurheilun viestijoukkueet YAG:ssä 05.06.2022
Tuulisähkö-liigan tilanne 30.5. 31.05.2022
8 mitalia junnuotteluista 29.05.2022
NYU:n urheilijoille 3 Koululiikuntaliiton mestaruutta 29.05.2022
Kuusi kultamitalia pm-junnuviesteistä 23.05.2022
Pm-junnuviestit - joukkueet päivitetty klo 17:20 21.05.2022
Hippo-kisat käyty - tulokset julkaistu 16.05.2022
Tuulisähkömaastoissa 44 juoksijaa - TULOKSET 10.05.2022
P15-sarjan joukkue kuudenneksi SM-maastoissa 10.05.2022
Tuulisähkö-maastojuoksut Parkkimäessä 10.5. - ILMOITTAUDU AJOISSA 09.05.2022
Tuulisähkö-liiga 2022 - katso tilanne 05.05.2022
NYU hallitsi joukkuekilpailuja pm-maastoissa 05.05.2022
Tuomarikoulutus to 5.5 klo 17.30 ILMOITTAUDU 29.04.2022
9-15 -vuotiaiden pm-maastojuoksut Porvoossa - ILMOITTAUDU 30.4. mennessä 28.04.2022
Tuulisähkö – vauhdittomat 2.4. 01.04.2022
9 urheilijaa 10 joukossa TJIG:ssä 14.03.2022
Kevään tuomarikoulutuksiin ilmoittautuminen avoinna 10.03.2022
UudYn pm-junnuhalleista 15 mitalia 10.03.2022
Talven SM-kilpailuista 4 mitalia 10.03.2022
Tampere Junior Indoor Games 11.-13.3. - Ilmoittautuminen 6.3. mennessä 02.03.2022
PM-junnuhallit Liikuntamyllyssä 5.3. - ILMOITTAUDU 2.3. MENNESSÄ 02.03.2022
PM-vauhdittomat - 14 mitalia 14.02.2022
Pm-vauhdittomat hypyt 13.2. Ilmoittaudu ajoissa. 07.02.2022
Sääntömuutoskoulutus 28.2.2022 24.01.2022
Kilpailukutsu: vauhdittomat hypyt 31.10. 19.10.2021
Seuran tilastot päivitetty 14.10.2021
Tuulisähkö-liigan ratkaisuviikko edessä 18.09.2021
Maria Kytölä taivutti viidenneksi Kalevan kisoissa 29.08.2021
Oskari Lehtoselle pronssia Kalaven kisoista 28.08.2021
Kalevan kisat – ennakkokatsaus 26.08.2021
Tuulisähkö-liigassa erittäin tiukkaa pistekamppailua 24.08.2021
Kolmas SM-viikonloppu - moniotteluista 6.sija 24.08.2021
Aluemestaruuskilpailuista moukarimitaleja Rinnekareille 19.08.2021
4 mitalia Pm-junnuotteluista 15.08.2021
Seurakisa ja heitto- ja hyppykisa 18.8. Parkkimäessä - ilmoittaudu heti! 14.08.2021
Toinen SM-viikonloppu – KISARAPORTIT 14.08.2021
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut - seuraa NYU:n urheilijoita 13.08.2021
NYU rynnisti Pohjola Seuracupin finaaliin 11.08.2021
Pohjola Seuracup 2 - ohjeita urheilijoille ja huoltajille 08.08.2021
Pohjola Seuracup 2, NYU:n joukkue ja toimitsijatehtävät 08.08.2021
Riku ja Aatu Tuulisähkö-liigan kärkinimet 08.08.2021
8 mitalia SM-kilpailuista. Lue KISARAPORTIT 08.08.2021
SM-kisaviikonloppu - katso NYU:n urheilijat 06.08.2021
Pm-junnuviesteistä 11 mitalia 06.08.2021
Nurmijärven Yleisurheilun mitalijuhlaa YAG:ssa 30.07.2021
Seurakisa ja Heitto- ja hyppykisa 1 torstaina 13.6., viestit sunnuntaina 13.6. 06.06.2021
PM-viestit ja -junnuottelut siirretään myöhemmäksi 01.06.2021
Sprintit ja seurakisa 1.6, ilmoittaudu mukaan! 27.05.2021
YAG Klaukkalaan 2023 10.05.2021
Kevään tuomarikoulutukset etäyhteyksillä 23.04.2021
Nurmijärven Sähkö NYU:n yhteistyökumppaniksi 22.02.2021
Mestaruuscupin ja rankingin lopputulokset 2020 13.02.2021
Nyu:n tilastot 2020 päivitetty 16.11.2020
Vauhdittomat hypyt peruttu 23.10.2020
Tuomarikoulutusta lokakuussa 06.10.2020
Silja Line seurakisa 4, ilmoittaudu mukaan! 31.08.2020
Seurakisa 3 Klaukkalassa ilmoittaudu 22.08.2020
Seuranmestaruuskisat 17.8. Klaukkalassa 15.08.2020
Nurmijärven Yleisurheilu menestyy aluemestaruuskisoissa 29.07.2020
Tulokset: Silja Line Seurakisat 1 20.07.2020
UUDY:n pm-kisoihin ilmoittautuminen 20.07.2020
Maksuton I-tason tuomarikoulutus to 11.6. klo 17.30 07.06.2020
Kesäkuulle kaksi hyppykisaa Klaukkalaan 05.06.2020
Klaukkalan sprinttien kilpailuohjeet julkaistu 24.05.2020
Sprintit ja moukarikisa 2.6. Klaukkalassa 17.05.2020
Talviiviikkokisa 4 tulokset 06.05.2020
Lajinjohtajakoulutus siirtyy 18.04.2020
P/T15-14 SM-kisat myönnetty NYU:lle vuonna 2022 13.03.2020
Kevään yleisurheilukilpailuja peruttu 12.03.2020
Nyt seura-asuja tilaamaan 21.01.2020
Oskari Lehtonen piirin paras 14.11.2019
Vauhdittomien tulokset 10.11.2019
PalkintoGaala 24 11 07.11.2019
NYU n vauhdittomat 7.11.19 03.11.2019
NYU:n vuositilastot julkaistu 21.10.2019
Ranking tilanne 2019 päivitetty 16.09.2019
pm-kisat 24. - 25.8.19 23.08.2019
Hippokisojen tulokset 03.06.2019
Klaukkalan Sprinttien tulokset 03.06.2019
Hippo aikataulu ja osallistujat julkaistu 28.05.2019
Klaukkalan sprinttien aikataulu julkaistu 27.05.2019
Kunniakierros - Tukijoiden kerääminen voi alkaa 21.05.2019
Tulokset maastojuoksukisasta 16.4.19 05.05.2019
Hippo -kisoihin ilmoittautuminen 30.04.2019
NYU n vuosikokous 19.3.19 15.03.2019
Pm-vauhdittomat hypyt 13.1.19 03.01.2019
Pm-junnuhallit la 26.1.19 02.01.2019
Hyvää Uuutta Vuotta 2019! 31.12.2018
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 14.12.2018
Muut uutiset