Uusimmat ajankohtaiset

Nurmijärvellä onnistunut kunniakierros

Nurmijärven Yleisurheilu järjesti perinteisen kunniakierrostapahtuman tiistaina 24.5. Tapahtumaa suosi tällä kertaa lämmin ja aurinkoinen kevätsää. Tapahtuma onnistui tänäkin vuonna erinomaisesti sekä vauhdikkaana tapahtumana että hyvänä tuloksena varainkeruun näkökulmasta. Tapahtuma on Suomen Urheiluliiton jäsenseurojen yhteinen varainkeruutapahtuma, missä kerätään rahaa erityisesti nuorisourheilun hyväksi kiertämällä tunnin ajan urheilukenttää joko juosten tai kävellen. Osallistujilla keräävät itselleen tukijoita, jotka osallistuvat keräykseen joko kerta- tai kierrosmaksulla.

Tämä vuonna NYU oli onnistunut samaan mukaan neljä kaikille osallistujille yhteistä ”tarratukijaa”. Seura kiittää lämpimästi tarratukijoitamme eli Korsisaarta, Lavarakenne Paavo Teräväistä, Klaukkalan Sähkötyötä ja Rejlersiä. Näiden yleistukijoiden ansiosta onnistuimme kasvattamaan urheilukentällä tunnin ajan juosseiden määrää merkittävästi, sillä viime vuonna mukana oli noin 50 osallistujaa ja tänä vuonna yli 80. Ensi vuonna tavoitellaan jo yli 100 osallistujaa.


Tapahtuma oli tänä vuonna varsin liikunnallinen ja 400 metrin rataa kierrettiin tunnin aikana yhteensä yli 1000 kierrosta eli yli 400 kilometriä. Eniten kierroksia kiersi Janne Reinikainen, joka juoksi 33 kierrosta eli noin 13 kilometriä tunnissa.

Varainkeruussa parhaiten onnistui jälleen kerran Paavo Teräväinen, joka keräsi taas huiman summan eli alustavan laskennan mukaan 11 155 euroa. Toiseksi eniten keräsi Lauri Laine 4315 euroa. Rinnekarin perhe keräsi vajaat 2000 euroa kuten myös Samuli Heiskanen. Kaiken kaikkiaan seuran keräystulos oli yli 24 000 euroa, jota voidaan pitää erinomaisena tuloksena ja siitä suuri kiitos kaikille seuran tukijoille. Tukijat julkaistaan myöhemmin seuran verkkosivuilla ja syksyllä ilmestyvässä seuralehdessä.

KUVIA

Parhaat keräjät  
Teräväinen Paavo  11 155 €
Laine Lauri    4 315 €
Rinnekarit (Heli, Tiina, Kimi, Kati ja Toni)    1 715 €
Heiskanen Samuli    1 900 €
Nurminen Team (Inkaliina, Viivliina ja Tomi)       631 €
Andersson Ida       625 €
Ketomäki Ari        500 €
Paananen Joona       496 €
Huppunen Oskari       400 €
Porokari Pinja       360 €
Asikainen Toni       300 €
Koko keräys yhteensä  24 419 €
Kaikki juoksijat kierrokset
Reinikainen Janne 33
Laine Lauri 29
Harttunen Jarmo 29
Kaarila Jyrki 29
Hannila Matti 29
Kaarila Oskari 28
Kotamäki Elina 28
Nurminen Tomi 26
Leskelä Leevi 25
Parviainen Sara 25
Mokkila Sauli 25
Heiskanen Samuli 24
Kotamäki Santtu 24
Jantunen Tapio 24
Kakkola Sarla 23
Kuisma Tuomo 23
Tuppura Minni 23
Kolu Sarah 23
Nurminen Inkaliina 23
Hemmilä Ilkka 22
Nurminen Viiviliina 22
Paananen Joona 21
Vasama Ville 20
Kallioniemi Eetu 20
Säteri Rasmus 20
Luode Veikko 19
Kolu Thea 19
Lehtonen Sanni 19
Arola Konsta 18
Reinikainen Jere 18
Virkonmaa Jesse 18
Teräväinen Paavo 17
Lehtonen Emma 16
Luode Ritva 16
Porokari Pinja 15
Kantelinen Nelli 15
Nurminen Minja 15
Kallioniemi Katja 15
Kajander Charlotte 14
Ahlfors Sara 14
Meriläinen Matias 13
Andersson Ida 11
Asikainen Toni 11
Lipponen Milja 10
Paananen Petri 10
Sundholm Milja 10
Rinnekari Kimi 8
Lehtonen Oskari 8
Kokko Aino 8
Berg Josefiina 8
Aalto Severi 7
Ihalainen-Kaarila Laila 7
Rinnekari Heli 6
Ketomäki Matias 6
Ketomäki Oona 6
Korhonen Oona 5
Ylinen Jenna 5
Kulha Erika 5
Jaakola-Siimes Pihla 5
Rinnekari Tiina 4
Korhonen Riku 4
Rinnekari Kati 3
Korhonen Jyri 3
Saari Jami 3
Karjalahti Erin 3
Ketomäki Ari  2
Pulkkinen Anni 2
Pulkkinen Emmi 2
Lohilahti Janette 2
Kallioniemi Jenni 2
Paananen Elina 2
Saari Jemina 2
Kylmänen Nea 2
Häqqvist Petra 2
Jaakola-Siimes Kaisla 2
Kilpeläinen Eino 2
Huppunen Oskari 1
Laine Eemil 1
Laine Eero 1
Paananen Jere 1
Paananen Emma 1
Jaakola-Siimes Salla 1
Kilpeläinen Kerttu 1
Valmennustoiminta
Nuorisotoiminta
Kilpailutoiminta
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracup-finaalissa 28.08.2023
Ratkeaako Tuulisähkö-liigan voitto sunnuntaina? 25.08.2023
Nurmijärven Yleisurheilun joukkue Seuracupissa 8.8. 04.08.2023
Tuulisähkö-liigan pistetilanne julkaistu 10.07.2023
Tuulisähkö-liigan vauhdittomien hyppyjen tulokset 26.03.2023
Tuulisähkö-vauhdittomat hypyt Klaukkalan koululla 25.3. - LUE AIKATAULU JA OHJEET 24.03.2023
Kutsu vapaaehtoiseksi Youth Athletics Gamesiin 22.02.2023
Seuraennätystaulukot ja Tuulisähkö-liigan 2022 lopputilanne päivitetty 30.09.2022
Syyskuun kilpailuraportteja 19.09.2022
Pohjola Seuracup 2022 - ohjeita joukkueelle 31.08.2022
Seuracupin finaalijoukkue nimetty 31.08.2022
Kimi Rinnekarille SM-hopeaa - NYU lähellä Kalevan maljan ennätyspisteitä 29.08.2022
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut Vaasassa 26.-28.8. 24.08.2022
Aatu ja Rasmus nuorten Ruotsi-otteluun 19.08.2022
Seuracup finaalin joukkueet selvillä - NYU mukana finaalissa 16.08.2022
SM-kilpailut keikautti Tuulisähkö-liigan kärkeä 16.08.2022
SM Nurmijärvi/Lempäälä - 10 mitalin viikonloppu NYU:lle 15.08.2022
Oskari Lehtoselle hopeaa Kalevan kisoista 08.08.2022
Pohjola Seuracup - piirikisan alustava joukkue 07.08.2022
Kalevan kisat Joensuussa - katso NYU:n urheilijoiden esittely ja aikataulut 04.08.2022
Nuorten aluemestaruuskilpailuista 13 mitalia NYU:n urheilijoille 03.08.2022
Kangasniemelle jo toinen EM-mitali samana päivänä 06.07.2022
Aatu Kangasniemelle EM-pronssia 06.07.2022
Lotta Parviainen karkumatkalla Tuulisähkö-liigassa 06.07.2022
Loistavaa menestystä YAG:ssä 21.06.2022
Seuracupin alustava joukkue on nimetty 16.06.2022
Nurmijärven Yleisurheilun viestijoukkueet YAG:ssä 05.06.2022
Tuulisähkö-liigan tilanne 30.5. 31.05.2022
8 mitalia junnuotteluista 29.05.2022
NYU:n urheilijoille 3 Koululiikuntaliiton mestaruutta 29.05.2022
Kuusi kultamitalia pm-junnuviesteistä 23.05.2022
Pm-junnuviestit - joukkueet päivitetty klo 17:20 21.05.2022
Hippo-kisat käyty - tulokset julkaistu 16.05.2022
Tuulisähkömaastoissa 44 juoksijaa - TULOKSET 10.05.2022
P15-sarjan joukkue kuudenneksi SM-maastoissa 10.05.2022
Tuulisähkö-maastojuoksut Parkkimäessä 10.5. - ILMOITTAUDU AJOISSA 09.05.2022
Tuulisähkö-liiga 2022 - katso tilanne 05.05.2022
NYU hallitsi joukkuekilpailuja pm-maastoissa 05.05.2022
Tuomarikoulutus to 5.5 klo 17.30 ILMOITTAUDU 29.04.2022
9-15 -vuotiaiden pm-maastojuoksut Porvoossa - ILMOITTAUDU 30.4. mennessä 28.04.2022
Tuulisähkö – vauhdittomat 2.4. 01.04.2022
9 urheilijaa 10 joukossa TJIG:ssä 14.03.2022
Kevään tuomarikoulutuksiin ilmoittautuminen avoinna 10.03.2022
UudYn pm-junnuhalleista 15 mitalia 10.03.2022
Talven SM-kilpailuista 4 mitalia 10.03.2022
Tampere Junior Indoor Games 11.-13.3. - Ilmoittautuminen 6.3. mennessä 02.03.2022
PM-junnuhallit Liikuntamyllyssä 5.3. - ILMOITTAUDU 2.3. MENNESSÄ 02.03.2022
PM-vauhdittomat - 14 mitalia 14.02.2022
Pm-vauhdittomat hypyt 13.2. Ilmoittaudu ajoissa. 07.02.2022
Sääntömuutoskoulutus 28.2.2022 24.01.2022
Kilpailukutsu: vauhdittomat hypyt 31.10. 19.10.2021
Seuran tilastot päivitetty 14.10.2021
Tuulisähkö-liigan ratkaisuviikko edessä 18.09.2021
Maria Kytölä taivutti viidenneksi Kalevan kisoissa 29.08.2021
Oskari Lehtoselle pronssia Kalaven kisoista 28.08.2021
Kalevan kisat – ennakkokatsaus 26.08.2021
Tuulisähkö-liigassa erittäin tiukkaa pistekamppailua 24.08.2021
Kolmas SM-viikonloppu - moniotteluista 6.sija 24.08.2021
Aluemestaruuskilpailuista moukarimitaleja Rinnekareille 19.08.2021
4 mitalia Pm-junnuotteluista 15.08.2021
Seurakisa ja heitto- ja hyppykisa 18.8. Parkkimäessä - ilmoittaudu heti! 14.08.2021
Toinen SM-viikonloppu – KISARAPORTIT 14.08.2021
19- ja 22-vuotiaiden SM-kilpailut - seuraa NYU:n urheilijoita 13.08.2021
NYU rynnisti Pohjola Seuracupin finaaliin 11.08.2021
Pohjola Seuracup 2 - ohjeita urheilijoille ja huoltajille 08.08.2021
Pohjola Seuracup 2, NYU:n joukkue ja toimitsijatehtävät 08.08.2021
Riku ja Aatu Tuulisähkö-liigan kärkinimet 08.08.2021
8 mitalia SM-kilpailuista. Lue KISARAPORTIT 08.08.2021
SM-kisaviikonloppu - katso NYU:n urheilijat 06.08.2021
Pm-junnuviesteistä 11 mitalia 06.08.2021
Nurmijärven Yleisurheilun mitalijuhlaa YAG:ssa 30.07.2021
Seurakisa ja Heitto- ja hyppykisa 1 torstaina 13.6., viestit sunnuntaina 13.6. 06.06.2021
PM-viestit ja -junnuottelut siirretään myöhemmäksi 01.06.2021
Sprintit ja seurakisa 1.6, ilmoittaudu mukaan! 27.05.2021
YAG Klaukkalaan 2023 10.05.2021
Kevään tuomarikoulutukset etäyhteyksillä 23.04.2021
Nurmijärven Sähkö NYU:n yhteistyökumppaniksi 22.02.2021
Mestaruuscupin ja rankingin lopputulokset 2020 13.02.2021
Nyu:n tilastot 2020 päivitetty 16.11.2020
Vauhdittomat hypyt peruttu 23.10.2020
Tuomarikoulutusta lokakuussa 06.10.2020
Silja Line seurakisa 4, ilmoittaudu mukaan! 31.08.2020
Seurakisa 3 Klaukkalassa ilmoittaudu 22.08.2020
Seuranmestaruuskisat 17.8. Klaukkalassa 15.08.2020
Nurmijärven Yleisurheilu menestyy aluemestaruuskisoissa 29.07.2020
Tulokset: Silja Line Seurakisat 1 20.07.2020
UUDY:n pm-kisoihin ilmoittautuminen 20.07.2020
Maksuton I-tason tuomarikoulutus to 11.6. klo 17.30 07.06.2020
Kesäkuulle kaksi hyppykisaa Klaukkalaan 05.06.2020
Klaukkalan sprinttien kilpailuohjeet julkaistu 24.05.2020
Sprintit ja moukarikisa 2.6. Klaukkalassa 17.05.2020
Talviiviikkokisa 4 tulokset 06.05.2020
Lajinjohtajakoulutus siirtyy 18.04.2020
P/T15-14 SM-kisat myönnetty NYU:lle vuonna 2022 13.03.2020
Kevään yleisurheilukilpailuja peruttu 12.03.2020
Nyt seura-asuja tilaamaan 21.01.2020
Oskari Lehtonen piirin paras 14.11.2019
Vauhdittomien tulokset 10.11.2019
PalkintoGaala 24 11 07.11.2019
NYU n vauhdittomat 7.11.19 03.11.2019
NYU:n vuositilastot julkaistu 21.10.2019
Ranking tilanne 2019 päivitetty 16.09.2019
pm-kisat 24. - 25.8.19 23.08.2019
Hippokisojen tulokset 03.06.2019
Klaukkalan Sprinttien tulokset 03.06.2019
Hippo aikataulu ja osallistujat julkaistu 28.05.2019
Klaukkalan sprinttien aikataulu julkaistu 27.05.2019
Kunniakierros - Tukijoiden kerääminen voi alkaa 21.05.2019
Tulokset maastojuoksukisasta 16.4.19 05.05.2019
Hippo -kisoihin ilmoittautuminen 30.04.2019
NYU n vuosikokous 19.3.19 15.03.2019
Pm-vauhdittomat hypyt 13.1.19 03.01.2019
Pm-junnuhallit la 26.1.19 02.01.2019
Hyvää Uuutta Vuotta 2019! 31.12.2018
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 14.12.2018
Muut uutiset